Eli siis Kurulta Virroille, ainakin osittain Helvetinjärven kansallispuiston halki kulkien. Matka meni aika lailla suunnitelmien mukaan, paitsi että olin Virroilla jo perjantai-iltana, joten lauantaille ei jäänyt kuin lyhyt siirtymä laivarantaan aamulla. Sääkin suosi hyvin, mitä iltaisin ja öisin taisi jokusen kerran ripsottaa. Päivät olivat kuitenkin kuivia, ja verrattuna aiempaan hellejaksoon, sääkin oli jos ei nyt viileää, niin ainakin siedettävämpää.

Tässä postauksessa ajattelin käydä ihan pelkästään matkan kokemuksia ja tapahtumia läpi, mutta jättää itse vaellusreitin selostamisen sikseen. Kirjoitan ehkä myöhemmin tarkemman kommentaarin valitsemani reitin hyvistä ja huonoista puolista, mukaanlukien merkityn (tai “merkityn”) reitin kunnon ja mahdolliset vinkssyhteeeit kenelle tahansa joka sattuu tekstin löytämään. (Laitan tähän sitten linkin jos niin teen.)

20.7.2021 Kuru-Ruukinkosken laavu (4.7 km, 1:03)

Tämä oli ihan lyhyt matka Kurun K-kaupalta (jäde-kahvi-pulla) Ruukinkosken laavulle. Helppo matka, laavulle oli Ruukintieltä hyvä viitoitus. Sinne pääsisi ilmeisesti myös etelästä Karjulantieltä, mutta kevyen liikenteen väylä Kurun suunnasta loppuu siinä missä pitää Ruukintien suuntaan kääntyä, joten siinä olisi melkein kahden kilometrin matka tienreunaa. Aika harvaliikenteiseltä näytti.

(Plus pidempi reittinä. Voisi olla kyllä nätti tulla kyseistä Karjulanjokea pitkin pidempi matka. Jos sieltä tulee, kannattaa huomata että Ruukinkoskelta ei välttämättä pääse rannalta toiselle yli, nyt vettä oli vähän ja leirissä hypin rantakivillä toiselle rannalle—ilman rinkkaa. Rinkan kanssa en halunnut yrittää. Joten kannattaa miettiä mistä ylittää jos sattuu “väärälle puolelle”.)

Laavulla ei ollut ketään. Voimassa oli metsäpalovaroitus¹, joten en sytyttänyt tulta, kuten en muinakaan päivinä. Kuuma vesi, pussikeitto, voileivät ja olut olivat sopiva iltapala.

Kuulostelin aikani oliko laavulle ketään muita tulijoita, ja kun ei näyttänyt olevan, päätin laittaa sisälteltan laavun sisälle pystyyn. En viitsinyt ruveta nauttimaan hyttysistä—aika vähän verrattuna alkukesään, mutta ainahan niitä jonkin verran on. Tiedän, että kaikki eivät pidä teltan pystyttämistä laavun sisälle “oikean etiketin mukaisena”, mutta en jaksa moisesta välittää. Jos laavulle olisi ollut tulijoita, olisin tehnyt tilaa? Olen itsekin tullut laavuille iltasella ja pyytänyt saada tilaa pistääkseni pitkäksi, ilman että minulla on tarvetta vaatia “omaa tasapuolista osaani” vain päästäkseni pätemään pätemistäni. Jos joku porukka nyt “vie” suhteessa enemmän tilaa mutta kuitenkin saan riittävän tilan omille tavaroilleni, mitä olen vailla?

Suomessahan kateus jne…

Toinen syy oli se, että en löytänyt laavun ympäristöstä mitään selkeän hyvää paikkaa teltan pystyttämiselle. Takana oli vesakoitunut hakkuuaukea, ja maasto oli purolle viettävää.

Lueskelin vielä tovin illalla kirjaa (Hilary Mantelin Susipalatsi², jonka aloitin jo viime kesänä!) ennenkuin silmät pakosti lurpahtivat kiinni.

21.7. Ruukinkosken laavu-Haukanhieta (20.6 km, 5:40)

Vaikka matka kilometreissä ehkä näyttää maltilliselta, odotin tämän päivän olevan haastavin koska siinä oli eniten ihan maastossa kulkevia polkuja. Kurusta siis alkaa merkitty Pirkan taipaleen reitti jota kuljin melkein koko ajan (pl. muutama pieni poikkeus).

Tästä päivästä ei ole oikeastaan hirveästi kerrottavaa. Tai on, reitin kunnosta kyllä, mutta en tosiaan aio sitä tässä postauksessa käydä läpi. Sää oli hyvä, aurinko paistoi, mutta lämpötila oli siedettävää shortsit ja t-paita yhdistelmälle.

Reitti oli laavulta lähtiessä aluksi pääosin tietä, mutta puikkelehti sitten enemmän metsään, välillä taas soratielle, ja sitten taas metsään. Merkintä oli enimmäkseen ihan hyvää, mutta suurin osa varsinkin maastossa (vrt. tien varrella olevat) taitaisi kaivata huoltoa.

Pysähdyin lounastamaan Iso-Kalliojärven laavulle, josta on hieno näköala järvelle. Tässä, kuten monissa muissakin laavuissa tällä matkalla oli ongelmana huolto, tai sen puute. Tai riittämättömyys, voi olla että koronavirus on lisännyt laavujen käyttöä. Mutta siis, puita ei ollut, ja tälläkin laavulla ollut vieraskirja oli täyttynyt vuonna 2013. Joko uutta ei ole koskaan tuotu, tai sitten se on äskettäin hävinnyt. Jotenkin uskoisin ensimmäiseen vaihtoehtoon, ottaen huomioon muut seikat, kuten tulipaikkojen kunnon ymv.

Laavut itsessään ovat sen verran tukevarakenteista hirttä, että vuosikymmen tai parikaan ilman huoltoa niihin ehtisi merkittävästi purra 😆Taitaisi olla ihmisen käsi pahempi tuholainen.

Muutamaa juomataukoa lukuunottamatta jatkoin aika lailla suoraa Haukanhiedan leiripaikalle. Kartassa kiinnitin huomiota melontareittiin, joka aina välillä sivusi omaa reittiäni. Näin merkkejä melojille siitä missä pitäisi nousta vedestä ja mistä menee kantoreitti hankalan paikan ohi. Tuo melontareitti voisi olla joskus kiva käydä.

En ole ollut Haukanhiedalla ennen, mutta olen kuullut sitä kehuttavan ihanaksi paikaksi. Sitä se retkeilijälle onkin! Ainoat mukavuudet ovat toki keittokatos, vesipiste (pumppukaivo), huussi ja roskis, mutta ainakin minulle se tarkoittaa luksusta. Plus hiekkaranta! Pääsee pulahtamaan helposti uimaan (vrt. kivikkoinen ranta tai mutapohja) ja huuhtomaan päivän hiet pois.

Itse lykkäsin telttani ihan rantahietikolle, mutta metsän puolella on paljon enemmän tilaa leiriytyä. Aamulla näytti siltä, että suurin osa paikoista oli käytössä. Sää ei ollut ihan paras (illalla tihkutti vettä ja tuuli kovaa, lämpötila +20C), joten kuvittelisin leirintäalueen olevan aika lailla täynnä paremmalla säällä. Sinne pääsee kuitenkin autolla lähelle.

22.7. Haukanhieta-Vaskivesi (22.2 km, 5:32)

Olin illalla lyönyt varpaani kantoon 😭Teippasin kipeän varpaan viereisiin varpaisiin, samoin kuin kantapäät (ja eilen ja tulevina päivinä). Vaikka käytössä olikin tällä kertaa vanhat ja mukavat kevyet vaelluskengät, en viitsinyt riskeerata useamman päivän matkalla mitään. Ja hyvä niin, lukuunottamatta kipeää varvasta ei jalkojen kanssa ollut mitään ongelmia koko reissun aikana.

Vähän riippuen mitä karttaa katsoo, Haukanhiedalta menee luoteeseen päin Pirkan taival—tai ei. Esim. retkikartta.fi-palvelusta katsoen Helvetinkolun ja Petäjäjärven välillä ei ole reittiä — mutta jos suurennat karttapohjaan (joka tulee maanmittauslaitokselta!), sieltä löytyy kyllä reitti jossa on teksti “Pirkan taival”. OpenStreetMap näyttää myös oman käsityksensä tästä reitistä. Samoin kuin Calazo-kartalla on myös jossain määrin eroava näkemys.

Tämä on vähän ristiriitaista. Retkikartta.fi:ssä oleva punainen viiva pohjautuu LIPAS-liikuntapaikkarekisterin tietoihin. Sen tiedot tulevat taas pääosin liikuntapaikojen ja -reittien ylläpitäviltä tahoilta, tässä tapauksessa siis alueen kunnilta. Se, että LIPAS-kannassa ei ole ko. välillä merkittyä reittiä vihjaa minulle, että alueen kunta ei enää ylläpidä sitä. Tämä on linjassa myös omiin havaintoihini reitin kunnosta tuolla välillä. Huomionarvoista on myös, että merkitty reitti jatkuu (vasen yläkulma kuvassa) Petäjäjärvellä melko tarkkaan Ruoveden ja Virtojen kunnan rajan kohdalta.

Karttapohjaa ei taideta päivittää ihan yhtä tiheästi, ja OpenStreetMap:n reitti pohjautuu taas sinne syöttävien ihmisten omaan harrastuneisuuteen—eli siihen, mistä haluaa ja jaksaa mennä. Jokatapauksessa, maaston mennessä kannattaa aina suhtautua terveellä kunnioituksella ja varovaisuudella “varmaan tietoon”, vaikka se olisi kuinka karttaan präntätty. (Juu, kyllä se reitti oli ihan kulkukelpoista. Pääosin.)

Mutta se kartoista.

Olin miettinyt muutamia mahdollisia leiripaikkoja, ja kun jalka vielä kantoi, päätin jatkaa Vaskivedelle 65-tien pohjoispuolelle asti. Matkalla kävin syömässä pizzan paikallisessa kuppilassa, josta pitää valitettavasti todeta, että pizza oli … kotikutoisen oloinen, eikä siinä mielessä että se olisi ollut rustiikkinen tai viehättävä. Mutta: Lämmin ruoka ei koskaan matkalla kuitenkaan ole ikävä asia, ja ehkä tein vain huonon valinnan menusta. (Siitä olin kyllä pettynyt, että tarjolla oli vain pizzaa. Odotin tälläiseltä tienvarsiravintolalta vähän monipuolisempaa tarjontaa, edes essonbaarimainen pihvi+perunat ei paljoa lisää vaadi!)

Löysin reitin varrelta peltojen ympäröimän pienen metsikön jonne sain teltan pystyyn. Sitten vain lepäämään ja lopulta unten maille. Tulikohan vettä yöllä? Saattoi jokunen pisara ripsottaa.

23.7. Vaskivesi-Virrat (23.5 km, 5:34)

Peltometsikön hyviä puolia ovat pellot. Itikat eivät viihdy pelloilla, joten niitä ei kuivassa peltojen ympäröimässä metsikössäkään ole. Huonoja puolia ovat kivet, koska ne metsiköt toimivat pelloilta poiskaivettujen kivien kaatopaikkana. Ja jos metsiköt olisivat alunperin priimaa maapohjaa, olisi ne jo raivattu pelloiksi! Voi niistä silti riittävän tasaisen paikan löytää, kuten tuli todistettua.

Huomaan, että olen jossain määrin turtunut metsiin. En tarkoita maisemia, vaan sitä, että kun polulla tai tiellä on molemmin puolin metsää, samanlaista kuin olet nähnyt jo useita satoja kilometrejä, ei siihen enää kiinnitä huomiota. Ajatukset vaeltelevat ihan muualla. Nytkin huomaan, että pystyn muistamaan kyllä kulkemani reitin, mutkat, kiinnostavat kohteet ja personaalliset talot ja tilat sen varrelta, mutta metsän itsensä muistaminen vaatii pinnistämistä. Se muuttuu taustaksi.

Yksittäinen iso puu, tai satunnainen puukuja jää mieleen, mutta metsästä oikeasti eniten jää mieleen sen puuttuminen. Eli siis se, kun vastaan tulee hakkuaukea joka avaa näköalaa pidemmälle, joskus jopa horisonttiin asti. Normaalisti eteenpäin näkee joitain satoja metrejä ja sivulle muutamia kymmeniä. Luontaiset näköalapaikat (jyrkänteet ymv.) ovat melko harvassa, joten hakkuuaukeat muodostavat ison osan niistä harvoista paikoista joissa pystyy katsomaan pidemmälle. Harmi vain, että niistä ei oikein saa fotogeenisiä kuvia!

Matkalla Virroille on muutama kohta jossa piti kulkea pätkä 65-tien vartta. Ei ole missään nimessä miellyttävää, sillä tien pientareet ovat olemattomat ja rajoitus 80 km/h josta monet poikkeavat varmaan parikymppiä ylöspäin. Tervettä itsesuojeluvaistoa tarvitaan. Epämiellyttävää.

(Jos Koronkylän kohdalla menee 65-tietä pohjoiseen ja haluaa kääntyä Nurminiemen laavulle, kannattaa seurata GPS-karttaa. Polun alku tien reunassa on pahasti pusikoitunut, patikoin siitä ohi ja vasta maastokartta/retkikartta-sovelluksen avulla löysin oikean kohdan poiketa valtatieltä.)

Nurminiemen laavu on t-o-d-e-l-l-a kauniilla paikalla! Kallion laelta on hieno maisema järvelle, ja laavulta on hyvässä kunnossa olevat portaat järven rantaan.

Mitä nyt viettävässä maastossa saa varoa ettei vahingossakaan laske (tai anna tuulen viedä) mitään rinteelle, matka alas on jyrkkä ja pitkä!

En kurkannut puuvarastoon, joten siitä en osaa sanoa mitään. Laavulla oli kuitenkin roskis, joten ilmeisesti huolto pelaa.

Olin harkinnut yöpyväni jossain Keiturinsalmen tienoilla, josta olisi ollut enää muutama kilometri Virroille laivarantaan. Päätin poiketa merkityltä (ahem… huonosti -) reitiltä ja kulkea Härköskylän tienoilla ihan tiestöä pitkin. Kartalla—vähän riippuen kartasta ja suurennoksesta—sinne on merkitty junarata. Keiturinsalmen yli menee junasilta, joten siitä pääsisi ainakin yli.

Jos olisin vain tiennyt etukäteen! Härköskylällä rupesin etsimään junarataa, ja yhtäkkiä huomasin seisovani sen päällä. Rata oli hylätty!

Reissun jälkeen katsoin toki wikipediasta, että kyse on pääosin lakkautetusta Haapamäki-Pori radasta, jonka Virtain alueen liikenne lakkasi ilmeisesti jo 1985. 36 vuotta sitten!

Tämähän tarkoitti sitä, että minulle oli edessä tarjolla helppo kulkuyhteys Virroille! Junaradat kun sattuvat olemaan tasaisia ja hyvin pohjustettuja, joten lukuunottamatta kasvillisuutta, ne muodostavat helppokulkuisen ja valmiiksi linjatun kulkuväylän. En missään nimessä suosittele käytetyillä rataosuuksilla kulkemista! Tämä sensijaan tuntui sekä liian hyvältä ollakseen totta (mutta se oli!) sekä samaan aikaan vähän kielletyltä hedelmältä—tepastella nyt ratakiskoilla!

Pirkan taival on osittain näillä kohdin ohjattu radalle, mutta itse suosittelisin ehdottomasti antamaan reitille piupaut ja kulkemaan rataa pitkin niin paljon kuin vain pystyt. Kyseessä on kuitenkin osa suomalaista teollisuus- ja liikennehistoriaa. Tälläisen radan rakentaminen 30-luvulla on vaatinut paljon hikeä! Paikoin rata kulkee varmaankin 10-20 metrin korkuisen maavallituksen päällä—ihan hirveä määrä massaa siirrettäväksi!

Härköskylän tienoilla on myös vanha kivinen asemalaituri (Härkösen seisake). Tuosta hylätystä asemalaiturista minulle tuli kovasti mieleen Miyazakin Henkien kätkemä-elokuvan alkukohtaus, jossa Chihiro kävelee tunnelin halki ja tulee hylätyn näköiselle juna-aseman odotushalliin.

Oletan, että jos rataa kulkisi pidemmälle joko länteen tai itään, matkan varrelta löytyisi paljon muutakin kivaa. Koko vanha ratareitti voisi itsessään olla kiinnostava, vaikka ehkä pikemminkin pienenä jaloittelupysähdyksenä lasten kanssa pari kilometriä edestakaisin jos sattuu sen poikki kulkemaan muulla matkalla.

Koska matka rataa pitkin oli ripeää ja kevyttä, päädyin patikoimaan Virtojen keskustaan asti. Päätin reittini K-kaupan pihalle, ja kävin hakemassa vähän evästä ja täytin vesipullot. Kaupalle kulkiessani olin huomannut “kesähotelli” kyltin, joten lähdin tarkistamaan sen huonetilanteen. Bookingcomit ymv. väittivät sen olevan täynnä, mutta en ihan luota nettijättien sanomisiin pikkupaikkakuntien suhteen—en pitäisi mahdottomana, että ne listaavat paikkoja joihin tarjoavat ikuisesti “eioota” saadakseen hakuosumia. Ne kun pystyvät ehdottamaan muita, “vapaita lähistöllä” omia suosikkejaan sivuille haksahteneille.

Täyteen buukattu! Satuin tietysti paikalle sinä päivänä kun Virroilla järjestettiin Laivarantarock-tapahtuma, mistä syystä vuodepaikat olivat täynnä.

Noh, ei se mitään. Haaveilin vain suihkusta ja lakanoista ja ehkä parista tuopillisesta kylän terasseilla, mutta minulla teltta, joten lähimetsät minun hotellini. Kilometri eteenpäin ja teltta pystyyn läheiselle Pukkivuorelle.

24.7. Virrat-Tampere (s/s Tarjanne)

Aamulla kimpsut kampsut kasaan, tässä vaiheessa ei hirveän tarkkaa enää miten huolella pakkaan koska paluumatka olisi konevoimalla—siis höyryvoimalla. Lisäksi metsikössä hyttysiä. Hilasin itseni rantaan, halki eilisiltaisen konserttipaikan (musiikki kuului hyvin teltalle!). Kävin uimassa ja vaihdoin puhtaat vaatteet päälle. Olin varannut puhtaat vaihtovaatteet laivamatkalle, sillä aikomukseni ei todellakaan ollut luoda ympärilleni metsähikiödööristä ihmistenkarkoituskuplaa.

Matkasta höyrylaiva s/s Tarjanteella Virroilta Tampereelle ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että suosittelen!

Toki, matka kestää kahdeksan tuntia. Mutta. Hidasta menoa. Aikaa katsoa maisemia. Voi ottaa ihan rauhassa. Ei tarvitse aina mennä paikasta A paikkaan B “tehokkaasti”. Mitä sitten se tehokkuus oikeasti onkaan.

Ei ollut mitään tarvetta tai halua katsella juutuubia tai kuluttaa aikaa pelaamalla. Tuks tuks ja maisemat riittivät. Hetki kirjan kanssa, kunnes taas katse vaeltaa kohti etäistä rantaa.

Tampereella hyppy bussiin ja paluu autolle, sitten vielä ajo kotiin. Olin itse todella tyytyväinen tähän retkeen, sekä siksi, että se oli onnistunut, mutta myös siksi, että se oli toistaiseksi pisin etappini. Tuntuu hyvältä työntää rajojaan pidemmälle.

	20.-24.7.2021	Yhteensä
Kesto	4+1 pv	23 pv
Matka	71 km	443.4 km