Hyvät aikeet eivät aina toteudu… Aikomukseni oli kirjoittaa suunnittelusta ja eri pätkistä, mutta kalenteri on kääntynyt jo kesäkuulle enkä ole viime lokakuun jälkeen kirjoitanut mitään.

Mietin kuitenkin talvella jatkoa. Huomasin odottavani takaisin matkavaellukselle pääsyä—olin selvästi löytänyt siitä jotain josta nautin ja jota kaipasin.

Olen keväällä ehtinyt jo tehdä useamman etapin, mutta koska en ole niistä tuoreeltaan mitään kirjoittanut niin en ehkä myöskään nyt pysty enää niin elävästi muistamaan kaikkia yksityiskohtia. Joten yritän kirjoittaa vähän tiiviimmin, ja jättää turhat suunniteluspekulaatiot myös pois.

Toijala-Pirkkala

Olin jo ennen Toijalaan pääsyä hahmotellut seuraavaa pätkää. Tiesin että matkalla olisi useampia laavuja joten pystyin jättämään majoitteen rinkasta. Sen verran luottamusta oli siihen ettei huhtikuussa laavuilla ole ruuhkaa—ja näinhän se oli, olin molempina öinä ainoa laavulla yöpyjä.

Tämä väli oli säältään mielenkiintoinen. Päivät olivat lämpimiä, kahdenkympin tienoilla ja välillä ylikin, mutta yöllä lämpötila laski nollan tuntumaan.

16.4.2021: Toijala-Maasaaren laavu (16.6 km, 3:40)

Tämä oli aika suoraviivainen pätkä. Toijalasta oli ulkoilureittiä ja metsäpolkua vähän matkaa, mutta suurin osa matkasta oli teitä pitkin. Viialassa päätin kulkea junaradan itäpuolelta välttääkseni rakennettua aluetta, mutta se osoittautui huonoksi valinnaksi. Tai ehkä olisi pitänyt tyytyä kiertämään vähän pidempi lenkki peltoa pitkin eikä puskea vetiseen ryteikköön… no, kyllä sieltäkin lopulta pääsi läpi.

Olin Maasaaren laavusta vähän epävarma netistä katsottujen tietojen pohjalta. Monessa paikassa oli mainittu Maasaaren vuokrakorsu, mutta retkikartasta löytyi myös maininta julkisesta laavusta. Hämmentävää, oliko siellä joskus ollut laavu, nyt vain vuokrapaikka, vai mitä?

Lopulta löysin Lempäälän sivuilta lopulta yhdestä PDF-esitteestä maininnan että Maasaarella on sekä vuokrakorsu että yleinen laavu. Tuohon luotin ja paikkansa se pitikin, yleinen laavu on vähän pidemmällä samaa tietä missä tuo vuokrapaikka on. Niiden huolto taitaa kuitenkin olla yhteinen, sillä ainakin puuvarasto oli molemmille sama.

Lisäksi “korsu” on kyseiselle vuokrakämpälle vähän väärä sana, se on ihan kunnon mökki… laavu sensijaan ei ole suuren suuri, mutta kyllä sinne varmaan viisihenkinen porukka mahtuisi ongelmitta. Yhdelle enemmän kuin riittävä!

Ainoa harmin aihe oli se, että vuokrakorsun pihalla oli kaivo. Pihalla makoili myös käytöstä poistettu käsikäyttöinen kaivopumppu joka oli korvattu sähköpumpulla. Eli vesipiste oli melkein käden ulottuvilla—vain 20m sähköroikka puuttui rinkasta. Pöh!

17.4.2021: Maasaaren laavu-Ammejärven laavu (23.6 km, 7:45)

Maasaaren laavulta lähtee yksi Birgitan polun haara, joka on varsin hyvin merkitty ja ylläpidetty reitti. Tämän päivän matka oli siis pääosin Birgitan polkua pitkin, josta iso osa oli kunnon metsäpolkua. Lempäälän keskustan suhteen ei sekään pysty ihmeitä tekemään, joten siltä osin matka oli asfaltoitua kevyen liikenteen väylää.

Melkein heti Maasaaren laavulta lähdettyä vastaan tuli Pyhällönvuoren maisematorni, joka piti tietysti käydä katsomassa. Samalla tuli karistettua aamun kohmeet kropasta!

Lempäälään asti reitti oli pääosin soratietä. Lempäälässä oli hyvä pysähtyä vaihtamaan saappaat kenkiin (olin ottanut sekä saappaat että kevyet vaelluskengät mukaan!) ja nauttia pullakahvit, täyttää juomapullot ja muutenkin täydentää eväsvarastoa. (Jostain syystä myslipatukat olivat tehneet tällä retkellä hyvin kauppansa.)

Lempäälän keskustan jälkeen reitti siirtyi metsään.

Huhtikuussa, kuten kuvista näkyy, maassa oli vielä jäljellä lumiläikkiä. Maastossa nämä eivät hirveästi haitanneet, koska ne olivat pääosin kävelyreiteiltä sulaneet. Samaa ei voi sanoa hiihtoreiteistä, joissa latukoneet olivat tampanneet lumen tiiviiksi massaksi. Sellainen sulaa paaaaaaljon hitaammin.

Muutamassa paikassa (jossa poikkesin Birgitan polulta) menin pätkiä tuollaista tampattua lumista ulkoilureittiä pitkin ja se oli melko tuskaista patikointia. Joko varovasti liu’uin jäisimmät kohdat tai hakkasin kantapäätä lumeen saadakseni riittävästi pitoa. Onneksi Birgitan polku kulkee kuitenkin pääosin ihan polkuna metsässä, jossa se oli jo kokonaan sula ja enimmäkseen kuivakin. Paikoitellen varjossa tai poikkeuksellisen tampatussa kohdassa (pitkospuut!) oli vielä jäätä, mutta ne olivat riittävän harvassa etteivät nousseet harmituksen tasolle.

(Olin tehnyt päiväretken paria viikkoa aiemmin omilla kulmilla, jossa vaelluspolut olivat olleet vielä osittain jäisiä. Kevättalvella on noin kuukauden pätkä jolloin kannattaa suosiolla välttää suosituilla poluilla kulkemista, ainakin ilman naskaleita ja vaellussauvoja.)

Kohteeni oli Ammejärven laavu. Se oli vähän sotkuisessa kunnossa—ilmeisesti päiväretkeilijöiden suosiossa. Puutilanne oli myös vähän heikko itse laavulla. Kyltti osoitti hakemaan puita vähän kauempaa (tien vierestä). En tiedä ajetaanko niitä kelirikon jälkeen sitten laavun puuliiteriin.

Yövyin laavulla yksin, mutta ilman seuraa iltanuotiolla en kuitenkaan jäänyt, sillä nuorten naisten porukka oli laittanut riippumattonsa metsänrajaan ja tuli tulille istumaan. Itse olen joskus miettinyt riippumattoa kevyempänä majoitteena kuin telttaa, mutta olen kylkinukkuja ja vaihdan myös asentoa öisin, joten olen suhtautunut riippumattoon siksi vähän epäluuloisesti. Riittävän epäluuloisesti etten ole koskaan kokeillut! Helppohan sitä on olla epäluuloinen jos ei ole edes kokeillut…

Kylmää oli. Makuupussissa pärjäsin oikein hyvin, mutta illan istumista varten ei ollut riittävän lämmintä mukana. Painuin pehkuihin melko aikaisin (kunhan ensin lämmitellyt), ja nukahdin puolikorvalla kuunnellessani muiden nuotiolla istujien rupattelua.

18.4.2021: Ammejärven laavu-Pirkkala (10.1 km, 3:07)

Aamulla maa oli kuurassa ja pikkulätäköt riitteessä. Lämpötila käynyt ainakin nollan tuntumassa, ellei pakkasellakin.

Ei muuta kuin aamupöperöt naamaan ja matkaan. Olin tosiaan pakannut varmuudeksi mukaan sekä kumpparit että kevyemmät vaelluskengät. Edellisenä päivänä olin vaihdellut niitä pari kertaa jalkoihin. Olisin varmaan ilman jompiakumpia pärjännyt, mutta ihan hyvin näin. Rinkka oli tällä reissulla muutenkin melko kevyt, joten lisäparin paino ei haitannut. Varsinaiset vaelluskenkäni olivat kuitenkin jo parhaat päivänsä nähneet—tai siis pohja oli jo littaan astuttu, isovarpaiden kohdalla on kolo josta kosteus puskee läpi, joten ei niistä kumppareista nyt haittaakaan ollut.

Olin suunnitellut patikoivani Nokialle asti, mutta Pirkkalan sittarista haetut eväät mussutettuani totesin, että olkoon. Kotimatka olisi muutenkin ihan riittävän pitkä, auto pitäisi hakea Toijalasta ja sitten vielä ajaa iltaa vasten kotiin. Hyppäsin bussiin kohti Tampereen keskustaa ja aloitin kotimatkan.

	16.-18.4.2021	Yhteensä
Kesto	3 pv	15 pv
Matka	50.3 km	300.7 km

Pirkkala-Kuru (tai ei ihan kuitenkaan)

Ajoitin tämän etapin helatorstain yli, otin perjantain vapaaksi töistä joten minulla oli neljä päivää vaellukselle. Kurusta oli tarkoitus palata bussilla joka lähtisi sunnuntai-iltana, joten aikaa oli hyvin. Olisin ehkä pystynyt tekemään koko matkan kolmessakin päivässä, mutta ajattelin ottaa rennosti ja nauttia leirielämästä.

Edellisen reissun jälkeen olin vähän uusinut varustusta, hankin uudet vaelluskengät ja vähän isomman rinkan. Rinkka oli tarpeen, sillä nyt sain teltan pakattua paremmin. Pienemmällä rinkalla olin joutunut kasaamaan sen osittain läpän alle, joten se oli varsin kaukana selästä ja siten painollaan väänsi rinkkaa. Plus, jos oli tarvetta kaivaa jotain rinkan sisältä se piti viritellä aina uudestaan takaisin paikoilleen. Vaikka nimellisesti tilavuutta ei tullut kuin noin 15 litraa lisää, oli sillä pakkausmukavuuden kannalta iso vaikutus. 👍🏻

Kengät… ajoin niitä pari viikkoa sisään, käytin normaaliarjessa ja tein lyhyempiä lenkkejä lähialueilla. Kengät tuntuivat istuvan hyvin… ihan viimeiseen pidempään lenkkiin asti. Lähdin Pirkkalaan vähän epävarmana siitä miten kenkien kanssa oikein pärjäisin.

Valmistin tälle retkelle myös vähän omia retkieväitä. Tykkäsin kovasti muusi+pekoni+sipuli valmisretkiruuasta, mutta kuten aina, retkiruokien hinta on aina vähän rapsakka. Päätin kokeilla tehdä vastaavan itse, ja virittelin pussimuusista, kuivatuista kevätsipuleista ja raastetusta poron kuivalihasta¹ minigrippeihin sopivia annoksia. Toimi aivan yhtä hyvin kuin kaupalliset tuotteet!

13.5.2021: Pirkkala-Perkonmäki (23.0 km, 5:10)

Tiesin jo etukäteen, että tämä päivä patikoitaisiin taajama-alueella. Olin harkinnut Näsijärven kiertämistä itäpuolelta, mutta koska se olisi edellyttänyt Tampereen keskustan läpi kulkemista, päädyin valitsemaan läntisen reitin. Ensin Pirkkalasta Nokiaa kohti, sitten Ylöjärvelle. Ylöjärvellä hain kaupasta taas vähän lisää evästä, muunmuassa yhden oluen illalla leirissä nautittavaksi.

Pääosin matka oli siis ihan taajama-alueella kulkemista, eli asfaltoituja kevyen liikenteen väyliä pitkin aina Ylöjärven pohjoispuolelle asti. Siellä pääsi maastoon, ja laitoin teltan pystyyn. Tällä pätkällä haasteena oli myös se, että oli tarve päästä riittävän “metsäiselle” alueelle jotta teltan viitsi pystyttää. Olen joskus kyllä ihan seututien vieressä majaillut, mutta sensijaan välittömästi asutuksen tai ulkoilureitin kyljessä ei kuitenkaan ole kiva olla.

Ja ne kengät.

Lounastaessa päivällä olin lepuuttanut jalkoja, ja laittanut rakkolaastarin oikeaan kantapäähän. Illalla molemmat kantapäät olivat rakoilla. Putsasin molemmat siten kuten pystyin ja laitoin rakkolaastarit. Seuraavaksi päiväksi vaihdoin toiset sukat jalkaan ja nyöritin kengät vähän eri tavalla, toivoen että se auttaisi jatkamaan.

14.5.2021: Perkonmäki-Kyrönlahti (19.4 km, 5:06)

Metsässä kompassi käteen, metsässä kompassi käteen. Yritin jonkin verran välttää edelleen pääteitä, joka tarkoittaa välillä siksakkia sekä oikaisua metsän läpi. Mainitsin jo aiemminkin että kartalla “katkoviiva” eli metsätie vaihtelee valtavasti sen suhteen miten helppokulkuista (tai ei) se on. Nyt kartassa oli taas metsätie, mutta se oli varmaan kolmen tai neljän vuosikymmenen takainen ja happani hyvin hankalasti seurattavaksi aika äkkiä. Olisi pitänyt kaivaa kompassi rinkasta käteen ja ottaa sillä suuntima. Vaikka kännykästä voi katsoa GPS-karttaa, se ei ole yhtä hyvä suunnan ylläpitämisessä. Nyt päädyin kaartamaan huomaamatta liikaa vasemmalle, kohti länttä, kun piti mennä melkein neulapohjoiseen. Pelkkä “parinsadan” metrin ylimääräinen lenkki ryteikössä on raskas ja aikaavievä.

Sää oli viilempi kuin edellisenä päivänä, ja aivan etapin lopussa taivas alkoi ripsottelemaankin. Päivällä pysyi kuitenkin kuivana. Eivätkä jalat hirveästi vaivanneet.

Ne olivat varmaankin turtuneet.

Tänään oli perjantai. Vastaan tuli koululaisia kotimatkalla. Mietin sitä, millaista on käydä kyläkoulua, onkohan siellä rinnakkaisluokkia ollenkaan… ovatko vanhemmat huolestuneet tien penkereellä kulkevien lasten turvallisuudesta. Vähän kaikenlaista. Patikoidessa ehtii irtautua arjesta ja ajatukset pääsevät vaeltamaan.

Olin katsonut kartasta valmiiksi mahdollisia leiripaikkoja, ja Kyrönlahden tienoilta oli valtatieltä sivuun sopivalta näyttävä paikka. Lähellä tietä, mutta ylös rinnettä eikä asutusta lähellä. Vettä oli alkanut ripsottaa, joten teltta pystyyn ja sisälle huoltohommiin.

Ja. Ei mitään asiaa jatkaa matkaa. Laastarit olivat (ehkä odotetusti) kuoriutuneet molemmista kantapäistä, ja iho kuoriutunut isolta alueelta irti. Käytin EA-pakkauksen tarpeet loppuun. Vaikka olin ehkä turtuneilla jaloilla pystynyt patikoimaan kaksikymmentä kilometriä, en pystyisi pitämään haavoja puhtaina. Päätin jättää tämän matkan tähän, ja lähteä aamulla paluumatkalle.

Olin toki vähän ennakoinut tätä mahdollisuutta ja valinnut leiripaikan sen mukaan. Lähimmälle bussipysäkille oli vain pari kilometriä. Melkoista nilkutusta…

	13.-14.5.2021	Yhteensä
Kesto	2 pv	17 pv
Matka	42.4 km	343.1 km