Vai sivusta sivulle? Kyljestä kyljykseen?

Suomen halki leveyssuunnassa

Konkreettinen tavoite helpottaa liikkeelle lähtöä. Olen (remontti-) kiireissä jättänyt ulkoilun ja vaeltamisen pahasti retuperälle viime syksyn jälkeen. Tajusin tarvitsevani etelästä-pohjoiseen matkaa vastaavan tavoitteen pitääkseni itseni liikkeellä.

Kun lopulta viime syksynä pääsin Nuorgamiin, minulta kysyttiin monesti mitä teen seuraavaksi. Että ehkä itäisimmästä pisteestä läntisimpään? Ei, totesin, se ei ole kiinnostava, koska käytännössä lampsisin hyvin samanlaista reittiä kuin aiemmin—läntisin piste Suomessa on Kilpisjärvellä, eli vaikka reitti konkreettisesti olisi eri, se seuraisi samanlaista maantieteellistä kehitystä. Pääosin siis etelästä pohjoiseen, vaikka olisikin itäisimmästä pisteestä läntisimpään.

Mutta entä länsirannikolle? Onhan siellä sentään jossain läntisin mantereen ja meren välinen piste?

En ole ihan varma vielä siitä mikä on oikeasti läntisin mantereen ja meren välinen piste, mutta sen verran olen saanut haarukoitua että se on Närpiössä. Riittävän tarkka tieto tässä vaiheessa. Näyttää olevan melko tarkkaan länteen itäisimmän saavutettavissa olevan pisteestä, eroa etelä-pohjoissuunnassa olisi alle 50 kilometriä.

Hahmottelin aluksi reittiä idästä länteen, vähän hakien sivulta vaellusreittejä ja muita vastaavia. Aika paljon olisi edelleen metsäteitä, ja valtateitä jos haluaisi välttää suuret heitot tai umpimetsätaipaleet. Mutta mutta, mitäs … jos?

Itä-länsi-akseli halkaisee suuren osan Suomen vesistöisintä osaa. Vuoksi, Päijänne, Kokemäenjoen vesistö. Ne ovat eri vesistöjä, eikä tietääkseni niiden välillä ole kanaviakaan, mutta onhan minulla jalat…

Vesitse?

Joten rupesin suunnittelemaan ensin karkeata vesireittiä—Joensuu-Kuopio-Jämsä-Tampere-Pori-Länsirannikko. Näyttää mahdolliselta, muutama maastoetappi. Ja Joensuusta itäänpäin… Möhköstä pääsee vesitse Joensuuhun, välissä vain yksi kanto-osuus Palovaaran tunnelivoimalaitoksen kohdalla. Muutama kanavakin.

Eli nyt suunnitelma on mennä itärajan pisteelle konevoimalla, ja sieltä ensin patikoida Möhköön, tavata herra P (ks. Inarijärven retki!) ja sivakoida kanootilla kohti Joensuuta. Itärajalta Möhköön näyttää olevan alle 70 kilometriä, kiepaten Tapiontaivalta ja Susitaivalta pitkin. Möhköstä on Joensuuhun noin 150 kilometriä vesitse, aluksi kiemurrellen Koitajoen mutkaista kulkua, lopulta yhtyen Pielisjoelle jota lasketellen lopulta Joensuuhun.

Itäpisteestä Möhköön olen varannut kolme ja puoli päivää, Möhköstä arvelisin menevän 5-8 päivää Joensuuhun, ottaen huomioon että joen virtaus auttaa jonkin verran matkanteossa. Toki sää ja muut yllätykset voivat heittää kapuloita rattaisiin. Toisaalta jos huomaamme etenevämme rivakasti, voimme tehdä sitten vähän sivulenkkejä, vaikkapa käydä katsomassa ali-Koitajokea (sinne ei ole kanootilla asiaa, joten patikoiden).

Joten nokka kohti itää, ja patikka-kanootti-yhdistelmämatkalle siis nyt aluksi!

Vetinen vaellushaaste!

Kuljin etelästä pohjoiseen ihan Inarijärveä lukuunottamatta omin jaloin. Opin sillä reissulla paljon. Toki opittavaa olisi vielä paljon, mutta uskoisin omaavani jo aika tukevan tieto- ja taitopaketin kolmen vuodenajan pidemmistä vaelluksista (talvivaelluksissa on vielä ammottava aukko). Enemmän kuin perus-Nuuksio-yöpyjä ainakin.

Kääntämällä tuon kulkumuotologiikan päinvastoin, eli pääosin menemällä vesitse, pakotan itseni kohtaamaan taas uusia haasteita ja sitä kautta myös oppimaan uusia taitoja. Vaikka itä-länsi-matkan ensimmäinen vesistöosuus meneekin luotettavan ystävän kanssa kaksistaan, jatkossa ihan varmasti teen myös soolo-osuuksia. Siinä saa ja joutuu luottamaan vain omiin taitoihin ja tietoihin. Opittavaa siis riittää, jotta pystyn luottamaan vesistöissä oman turvallisuuteni pelkästään itselleni.

Lisäksi näen jo nyt kartalla paljon kohtia joihin lisään jo “tarkistettava” merkintöjä—eli joudun tekemään myös pohjatöitä, käydä ensin paikalla jalkaisin varmistamaan pääseekö jostain vai ei. Päävesistöissähän pääsee ihan varmasti etenemään, enemmän kyse on siitä että miten “lähelle” toista vesistöä pääsee ja mihin sijoitan patikkaosuudet. Mutta siinä onkin hyvä syy tehdä lyhyempiä maastoretkiä tulevina vuosina!

Ja kyllä tässäkin matkaa tulee… linnuntietä etäisyys on noin 530 kilometriä, mutta vesireitit mutkittelevat joten matkaa kertyy jotakuinkin tuhat kilometriä. Hah! Vain puolet edellisen haasteen pituudesta! … tuhat kilometriä siis muka vähän hihihihihi 🤣🤣🤣🤣