Nyt takana on kaksi etappimatkaa: Hangosta Tammisaareen ja Tammisaaresta Suomusjärvelle. Ensimmäinen etappi oli elokuun alussa: sää oli lämmin ja aurinkoinen. Toinen etappi puolestaan tapahtui syyskuun alussa pääosin epävakaisessa kelissä välillä vettä ripsotellen, välillä auringonpaistetta pilvien lomasta maahan asti päästellen. Kirjoitan siis tätä ensimmäisen etapin kuvausta kun takana on jo toinen etappi, eli tämä ja seuraava on kirjoitettu melko lailla putkeen.

Ajattelin purkaa näitä matkoja ihan päivä päivältä, ja lopussa kasaan kultakin etapilta jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksista ja opetuksista.

7.8.2020: Hangon eteläkärki – Tvärminne (23.5 km, 5:44)

Lähdin tottakai matkaan niin etelästä manner-Suomea kuin vain mahdollista, eli Hangon eteläkärjestä. Ainakin niin etelästä kuin uskalsin niljakkailla rantakallioilla mennä. Laskin matkan alkaneen tuolloin vaikka toki sinne itse niemennokkaan piti ensin kävellä parkkipaikalta, mutta helpotuksena rinkka oli ihan alku-alkumatkan ajan autossa odottamassa (vajaa kolme kilometriä?).

Vaikka Hangon niemen kärjen lunnonsuojelualue on nätti, siitä eteenpäin keskustaan asti reitti sivusi lähinnä satama-aluetta eikä tarjonnut mitään kummoisempaa nähtävää. Keskusta — no, ne jotka ovat koskaan käyneet Hangossa tietävät viehätyksen puupitsihuviloineen ja Bellevuen rantabulevardineen. Ihmisiä tuntui olevan paljon liikkeellä lomatunnelmissa, ja terasseilla ei aina ihan koronaviruksen turvaetäisyydet olevan hallussa… jälkiviisaana voi toki todeta, että ei ainakaan tätä kirjoittaessa siitä mitään pahaa näytä seuranneenkaan.

Olin päättänyt valita eteläisen reitin, ensin Täktomiin, sieltä Tvärminneen ja lopulta Lappohjan rannoille, eli pääosin tietä 11007 pitkin. Olen aiemmin ajanut autolla tuota reittiä aina Koverharin risteykseen asti ja tiesin sen nätiksi maalaismaisemaksi. Hangonniemellä reittivaihtoehtoja ei kuitenkaan ole hirveästi. Vaikka kartassa niemen keskellä kulkee paljon pienteitä ja polkuja, leikkaa armeijan harjoitusalue koko niemen käytännössä keskeltä kahtia. Tämä pakottaa kaikki reitit joko kulkemaan harjoitusalueen pohjoispuolta tai sitten sen eteläpuolta. Pohjoispuolella tarjolla on vain suoraa tienpätkää kangasmaisemassa, joten eteläinen oli siltä osin selvä valinta.

Yritin paikoitellen poiketa metsään poluille ja metsäteille, mutta menestys oli vähän vaihtelevaa. Paikoitellen karttaan merkitty metsätie saattoi olla täysin umpeen kasvanutta, paikoitellen se saattoi olla (ilmeisesti) metsästysseuran käytössä ollutta tietä jota on hoidettu ja jolle oli ajettu hiekkaa ja sepeliä. Koska em. harjoitusalueen takia suuntavaihtoehdot olivat tosiasiassa vähissä, niin tieltä poikkeamat olivat käytännössä aina lisälenkkejä matkaan. Ainakin ensimmäisen päivän osuudella.

Leiriyidyin lopulta Tvärminnen tienoilla vähän tiestä sivuun kallio-kangasmetsäkukkulan päälle. Ympärillä kelomäntyjä, alla sammalta ja varvikkoa. Päivä oli ollut pitkä (ja matkaltaan oikeasti GPS-seurantaa pidempi) ja kuuma, tankkasin ruokaa ja nestettä, join hyvillä mielin yhden oluen ja olin aika nopeasti unten mailla.

Matkaa tuli 23.5 kilometriä ja matka-aikaa — siis sitä jonka olin liikkeessä, laitoin tauoilla seurannan tauolle — varttia vaille kuusi tuntia. Aivan lopussa aikaa meni veden löytämiseen; käytännössä siis sellaisen talon bongaamiseen jonka pihalla oli väkeä jotta pystyin luontevasti käydä pyytämässä vesipullojen täyttöä. (Näin korona-aikana se, että olisi mennyt suoraan toisten “lähelle” ovelle tuntui vähän … epäkohteliaalta? Tunkeilevalta?)

Se, että sää oli kuuma lisäsi totta kai vedensaannin tarvetta. Tämä pätkä saattaa olla vesihuollon kannalta myös yksi haastavimmista väleistä koska tällä alueella ei ole edes järviä joista voisi vettä noukkia, enkä itse kartasta huomannut eikä vastaankaan tullut yhtään lähdettä tai vastaavaa vesipistettä.

8.8.2020: Tvärminne – Källviken (20.7 km, 5:22)

Edellisen päivän matka tuntui selvästi jaloissa. Sekä nivusissa. Olin kuvitellut jo aikoja sitten tekemälläni alusvaatteiden sortteerauksella päässeeni eroon nivushiertymästä, mutta toisin tuli todettua. Olin onneksi pakannut mukaan Compeedin rakonestopuikon (valkovaseliini on myös ilmeisesti toimiva ja huokeampi vaihtoehto) ja hydrokortisonia, niillä sain estettyä pahemmat vauriot ja pystyin jatkamaan matkaa ilman suurempia kipuiluja. Vaikka kyllä ne ****** boksereiden lahkeet nousi edelleen rullalle ja niitä sai olla koko ajan oikomassa.

Tässä välissä pidin huolto- ja pesutauon Lappohjan hiekkarannoilla. Hiet pois pinnalta, puhdasta päälle, ruokaa vatsaan ja liikkeelle. Korvan taakse muistiin: tänne pitää tulla lasten kanssa, ranta on matalaa aivan järjettömän pitkälle.

Lappohjan keskustassa on pieni kyläkauppa. Täytin vesipullot, nautin jäätelöstä ja nappasin vielä mukaan suolapähkinöitä ja yhden oluen (jonka join lopulta vasta kotona). Suolapähkinät ihan suolojen takia, olin unohtanut ottaa mausterasian mukaan ja olin vähän huolissani veden imeytymisestä. Kuumaa kun oli ja aurinko porotti taivaalta. Jonkin matkaa eteenpäin Prediumissa on iso venesatama josta olisi voinut käydä myös täyttämässä vesipulloja, minulla siihen ei ollut vielä tarvetta.

Jossain Skogbyn tienoilla — kun vähän matkaa patikoin ihan kunnollisia metsäpolkuja pitkin — vastaan tuli kivenlohkareista tehty panssarieste. Olin näitä nähnyt jo aiemminkin, samoin kuin juoksuhautoja, korsu- ja tuliasemien kuoppia ynnä muita vastaavia. Matkan alussa ne olivat varmasti olleet vielä venäläisten jäljiltä, olivatkohan nämä jo suomalaisten linjoja? Tarkistin tätä kirjoittaessa, ja ainakin wikipedian kartan mukaan vuokra-alueen raja näyttäisi menevän juuri näillä tienoin.

Päätin retkeni Källvikenin luonnonsuojelualueelle. Leirin kyllä pystytin kiltisti itse luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Jälleen kerran rannassa pulikoimassa, hyödynsin myös alueella ollutta puuceetä (omat vessapaperit olivat tarpeen). Paikka tunnetaan ehkä paremmin Dagmarin puistona ja on nimetty Maria Fjodorovan eli Venäjän keisarinnan mukaan. Tuo lahdelma oli keisariparin suosiossa ja he pysähtyivät jahdillaan useasti siellä. Puistossa on myös kirkasvetinen lähde josta sain täytettyä pullot.

Leirissä ihan normaalit kuviot, ruokaa, vähän kirjaa, sitten pää tyynyyn. Taisin kuunnella kännykästä podcastia — muistaakseni historiaa Rooman vallan hiipumisesta brittein saarilla — mutta mitään mielikuvaa ihan alkua lukuunottamatta siitä ei tarttunut, mihin lienee mieli sitten vaeltanuzzzzzz….

9.8.2020: Källviken – Tammisaari (8.4 km, 1:53)

Olin ajatellut tehdä pidemmän pätkän, mutta vähän sattuneesta syystä ja omien mokien takia minulla meni aamupäivä kirjaa lukien, ja lähdin liikkeelle vasta puolenpäivän jälkeen. Ihan hyvä niin, en usko että olisin päässyt pidemmällä päivämatkalla mihinkään järkevään pysähdyspaikkaan — Tammisaareen oli hyvä lopettaa, pääsin siitä junalla poispäin (ja myöhemmin takaisin).

Olin ottanut mukaan kaksi vara-akkua, mutta en ollut muistanut ladata toista. (Nostanut sen esille, meinannut laittaa laturiin, huomannut että toisessa vielä lataus kesken ja jättänyt tasolle. Myöhemmin noukkinut molemmat mukaan kuvitellen että se toinen — joka ei ollut ehtinyt laturiin — on myös täynnä.) Sen takia viimeisestä matkapäivästä ei ole kuvia.

Kolme päivää, 52.6 km

Olin lähtenyt matkaan tavoitteena kävellä 20 kilometriä päivässä tieverkostoa pitkin. Kokemuksesta tiesin että noin viisi tuntia kuormattuna liikkumista on se mitä päivältä voi odottaa, ainakin jos aikoo myös jatkaa seuraavana ja sitäseuraavanakin päivänä. Yhtenä päivänä voi aina pusertaa jaksamisen rajoille ja ylikin, mutta useamman päivän matkoilla ei voi lähteä repimään. Eli 4 kilometriä tunnissa noilla oletuksilla ja aika tarkkaan se siihen osuikin.

Ruokaa kului vähemmän kuin mitä oletin. Tämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt vaellus ajallisesti, eli pystyn pari päivää ihan huoletta kattamaan energiansaannin vajauksen elimistön ravintovarastolla. Pidemmillä vaelluksilla sensijaan pitäisi paljon tarkemmin vahdata mitä ja miten paljon syö…

(Yritän lisätä tähän jossain vaiheessa interaktiivisen kartan reitistä.)

Tässä kohtaa — siis Tammisaareen päättäessä — seuraavan pätkän reitti oli vielä mietinnässä, käytännössä päälinjoja oli vain kaksi, joko Pohjanpitäjänlahden länsipuoli tai sen itäpuoli. Pohja on kuitenkin suunnilleen sellaisessa kohdassa josta suoraan karttapohjoiseen olisi tarkoitus mennä. Mietin kiertää Tampereen lännestä, ehkä kulkea Nokian läpi kohti Pirkan taipaleen reittiä.

	7.-9.8.2020	Yhteensä
Kesto	3 pv	3 pv
Matka	52.6 km	52.6 km