Toinen etappi oli Tammisaaresta Suomusjärvelle. Pähkäilin jonkin aikaa menenkö Pohjanpitäjänlahden länsi- vai itäpuolta. Päädyin lopulta läntiseen reittiin, mutta jälkikäteen karttaa katsottuani olisin voinut mennä idempää, Karjaan länsipuolelta pohjoiseen ja ohittaa Määrjärven idästä. En voi kuitenkaan valittaa tämänkertaisesta reittivalinnasta, matkaan mahtui sekä metsää että peltoaukeaa, pieniä metsäteitä ja eri aikakausien taloja ja kyliä.

4.9.2020: Tammisaari – Lammasjärvi (23.5 km, 5:16)

Ensin Tammisaaren juna-asemalle eli sinne mihin edellisen etapin päätin. Ensin vähän takaisin länteen jotta pääsin tielle 1031 pohjoista kohti. Alun taajama-alue vaihtui nopeasti metsäiseen maisemaan jota paikoitellen reunustivat pellot.

Sääennuste oli tälle välille ennustanut sadetta ja seurasin säätutkaa. Kun rintamasadetta edeltävä pisarointi alkoi, kaivoin esille sadeviitan ja rinkan sadesuojan. Ilmatieteen laitoksen sovelluksen sadetutka on osoittautunut käteväksi myöhemminkin — sitä käyttäen on helppo päättää kannattaako jäädä pitämään sadetta vai jatkaa sateessa eteenpäin. Tällä kertaa sateeseen puskeminen oli oikea valinta sillä taivas aukesi vasta kolmisen tunnin päästä. Vettä tuli tasaisesti mutta ei mitenkään rankasti.

Poikkesin 1031-tieltä Storskogenin itäpuolelle kohta Mörbyn tilan jälkeen. Matkalla oli taianomainen metsä täynnä typistettyjä mäntyjä. Mieleen tuli vanhat sadut ja Hannun ja Kertun noitametsä. Kyltistä selvisi kuitenkin, että kyse oli siemenmännyistä. Itse arvelin että typistyksellä haettiin tuuheampaa latvakasvustoa ja isompaa käpytuotantoa, mutta en ole tarkistanut asiaa. Tuntuu kuitenkin minulle järkeenkäyvältä.

Evästauolla katselin karttaa ja omaa reittisuunnitelmaani. Peilasin sitä ympäristöön — kuten allaolevasta kuvasta näkyy, elotyöt olivat jo pitkällä. Hetken tuumailun jälkeen päätin ottaa riskin ja lähdin oikeaisemaan sänkipeltojen yli. Kaikkialta kuului kurkien huutoa ja hanhien (valkoposki?) kaakatusta kun ne lepäilivät pelloilla keräten voimia muuttomatkoilleen. Aurinkokin lämmitti hetkittäin.

Viimeinen pätkä Lammasjärven rannalle alkoi tuntua jo jaloissa. Maasto oli mäkistä ja ylämäkeä seuraava ylämäki alkoi jo kyllästyttää.

Lammasjärvi oli kirkasvetinen ja hiekkapohjainen, mutta järven rantatörmä on jyrkkä. Rantatörmää alas ja ylös kipuaminen keittoastian kanssa alkoi tympiä — hankin kokemukseen kypsyneenä sittemmin taittuvan vedenkantoastian, jolle tosin ei ainakaan ennen lokakuuta ole tullut vielä käyttöä. Ilta meni tankatessa ja vettä pulloihin keittäessä. Tuuli nousi ja puhalsi järven yli, puut humisivat. Siihen oli hyvä nukahtaa.

5.9.2020: Lammasjärvi-Kisko (20.6 km, 5:41)

Seuraava pätkä oli etapin metsäisin. Löysin metsästä suorastaan deluxe-metsästyskopin jonka sisäänkäynnin räystään alla pidin sadetta. Tällä kertaa sadetutkasta näin kyseessä olevan selkeärajaisen sadealueen. Kulutin aikaa lukemalla Hilary Mantelin Susipalatsi-kirjaa.

Matka taittui pääosin kangasmetsässä, metsä- ja mökkiteitä pitkin. Iso-Kiskon kiersin lännestä ja päädyin 12123-tielle. Kiskossa täytin pullot hautausmaalla. Kylä itse oli hiljainen, hämärä tulisi pian joten jatkoin etukäteen arvaamalleni leirialueelle. Olin matkalla kerännyt kanttarelleja jotka paistoin voinokareessa ja annoin niillä pussiruualle vähän lisää makua. Nam!

Aivan päivän alkua lukuunottamatta — kiitos hetken matka- ja juttuseuralle — tämä oli ehkä tylsin pätkä. Syy oli ehkä siinä, että olin alunperin luullut pääseväni Kiskoon vasta kolmantena päivänä. (Opinpahan arvioimaan päivämatkoja seuraavilla etapeilla paremmin.) Tavallaan pääsin maaliin, mutta koska olin kolmen päivän matkalla niin en kuitenkaan. Piti kehittää uusi kohde. Antikliimaksi.

Mietin reittiä ja päätin jatkaa Suomusjärvelle, koska se oli Turun moottoritien varrella — arvelin että se tarkoittaisi hyviä bussiyhteyksiä.

6.9.2020: Kisko-Suomusjärvi (20.2 km, 5:43)

Ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Nukuin huonosti ja päädyin purkamaan leirin jo aamuseitsemältä. Yöllä oli satanut ja vaikka edellinen päivä oli mennyt melkein kokonaan metsässä, matka oli edennyt metsäteillä. Vaikka tänä päivänä suurin osa matkasta oli tiellä, pätkän alku oli ihan metsässä. Märässä metsässä. Kevyet vaelluskengät olivat parhaat päivänsä nähneet joten kohta oli sekä märät lahkeet, märät kengät, että märät sukat. Nnngggghhhh… (Kyllä, varalla olivat kuivat sukat, mutta niitä oli turha märkiin kenkiin vaihtaa.) Kengät ja sukat istuivat sentään hyvin enkä saanut rakkoja.

Huomasin jo Hangossa etteivät kaikki karttaan merkityt metsätyötiet ja polut ole välttämättä enää kulkukelpoisia. Samoin tänään, eräskin polku seurasi aluksi vanhaa metsäkoneen uraa, mutta jossain vaiheessa kartassa olevan reitin päälle oli kaatunut puiden ryteikkö. Maahan tallattu polku kääntyi sitten sivuun pois alkuperäiseltä reitiltään. En yrittänyt umpimetsässä kompassin kanssa säilyttä alkuperäistä suuntimaa, vaan otin suunnan vähän sivuun isommalle tielle ja käännyin takaisin pohjoiseen vähän eri kohdasta. Lopulta löysin korkeamman kangaskaistaleen jota pitkin oli helppo leikata yhdeltä tieltä toiselle ja palata oikeaan pohjoiseen suuntimaan. Suunnitelmat muuttuvat matkan varrella…

Pysähdyin hetkeksi metsätalon pihaan, sain ystävälliseltä emännältä itsetehtyä mehua, vettä juomapullot täyteen. Kuulemma monet eksyvät navigaattorilla pihaan, ja on metsästä kuulemma joku rymistellyt hevosellakin :-) Vastasin vielä tikkahaasteeseen, mutta en päässyt lähellekään emännän tulosta (44 pistettä viidellä tikalla).

Yleisesti olen matkan varrella kiinnittänyt paljon huomiota eri aikakausien rakennuksiin. Yksi ajankuluni onkin arvailla miltä vuosisadalta tai -kymmeneltä kukin asuinrakennus on. Maaseudulla rakentamisen dynamiikka on erilaista kuin kaupunki- tai lähiöalueella. Muuttovoittoseuduilla tarvitaan koko ajan uutta asuinrakentamista, joten rakennuskanta väistämättä painottuu viime vuosikymmenillä rakennettuun ja vanhempia — 50-luvulla tai aiemmin rakennettuja — asuintaloja on silloin suhteessa aika vähän. Maaseudulla vanhempaa rakennuskantaa on suhteessa paljon enemmän.

Joka päivä on tullut vastaan ihania vanhoja puurakennuksia. Joskus ne ovat olleet hyvin hoidettuja, joskus eivät. Olisi helppo unohtua haaveilemaan maaseutuelämästä pikkuhiljaa remontoiden pikanttia puutaloa pieteetillä…

Viimeiset kilometrit kuljin sen toiveen varassa, että kartassa Suomusjärven keskustassa näkemäni ravintola olisi auki. Voi sitä autuutta kun lopulta näin avoimen oven ja haistoin sisältä kantautuvan pizzantuoksun! Ruokaa reissussa minulla on riittämiin, mutta kolmen päivän pussiruuan ja metukkaleipien jälkeen valmiiseen pöytään istuminen on oikeaa luksusta.

	4.-6.9.2020	Yhteensä
Kesto	3 pv	6 pv
Matka	64.3 km	116.9 km