Suunnitelmat muuttuvat ja muuttuvat ja muuttuvat taas

Olen aiemminkin maininnut, että pohdin melontaa Inarijärven poikki Sevettijärven suuntaan. Tiedustelin tuttavia jo toissa vuonna, ja uudestaan tänä vuonna matkalle, mutta eipä löytänyt ottajia (kiinnostuneita kyllä, mutta menot, työt, perhe jne. yhdistäminen ei ole helppoa).

Yksin en järven selälle ole menossa.

Joten suunnittelin reitin Saariselältä UKK-puiston poikki ensin Raja-Jooseppiin, ja siitä pohjoista kohti joko Artan kämpän tai Ahvenlammen kämpän kautta, päättäen yhden etapin Nellimiin. Se olisi ollut vajaan viikon reissu—ehkä 5 vaelluspäivää, plus pari päivää matkoihin ja puskuriksi.

Nellimistä pohjoiseen ajattelin suosiolla hypätä yhden tienvarsipäivän yli ja huristaa suoraan taksilla Piilolan polun alkupisteelle, jota jatkaisin Suomen puolella kunnes leikkaisin ensin pohjoiseen Vätsärin halki, leikaten lopulta Sollomusjärven tuvan kautta Sevettijärvelle. Se olisi n. 10 päivän matka, eli varapäivien kanssa kahden viikon reissu. Vätsäri on ihan polutonta erämaata, eli pitäisi varautua isoon epävarmuuteen matkanteon nopeuden suhteen.

Olin siis lähdössä ensi viikoksi Saariselälle maastoetapille, kun maanantaina kävin työkaverien kanssa lomalounaalla. Siellä ihan sivulauseena jo eläköitynyt työkaveri kysyi vaellussuunnitelmista ja kun kerroin korvanneeni järvimatkan maastovaelluksella, hän sanoi suoraan että voisi lähteä järvelle seuraksi.

WOT?!?!

Joten tässä—kirjoitan perjantaina—viikon aikana olemme viimeistelleet suunnitelmia, varannut kanootin, tarkistaneet varusteita ja hioneet aikataulua. Kysyin työkaverin vaimoltakin saanko viedä miehen erämaahan viikoksi ja hän totesi iloisesti että ero tekee joskus parisuhteelle hyvää 😆 Olivat tosin olleet kolme viikkoa purjehtimassa…

Lähden sunnuntaina junalla pohjoiseen, vaihdan Rovaniemellä bussiin ja tapaamme Saariselällä. Sieltä sitten Ivaloon autolla ja kanootin nouto.

Inarijärvi

Inarijärvellä on pinta-alaa yli 1000 neliökilometriä, reilusti enemmän kuin Helsinki, Espoo ja Vantaa yhteensä, suunnilleen saman verran kuin Päijänteellä. Eli lääniä riittää!

Meillä ei ole varsinaisesti sen suurempaa suunnitelmaa kuin mukailla koko Suomi-vaellukseni tarkoitusta eli kulkea kohti pohjoista, eli kohti Sevettijärveä. Sinne emme kuitenkaan yhdessä viikossa oletettavasti pääse, joten todennäköisesti lopetamme matkan johonkin Inarijärven pohjoisranna sopivaan noutopaikkaan. Mutta miten sinne? Tuulien ja sään mukaan, saarelta saarelle kulkien…

Olen ihan täpinöissä, vaikka olen Helsingin ja Espoon edustalla ollut kajakilla liikkeellä, en ole vesitse koskaan matkavaellusta vielä tehnyt. Se on ihan uusi kokemus!

Mitä oikein odotan? Vesillä liikkuminen itsessän ei ole vierasta, osaan odottaa miten veden päältä on ihan erilainen perspektiivi kuin maitse kuljettaessa. Mutta se kaikki on ollut etelämpää, metsäisten järvien ja rakennettujen merenrantojen ääreltä. Millaista Inarin selällä on? Miltä Lapin erämaajärven luodot ja saaret näyttävät? Miltä tuntuu pystyttää teltta usean päivän melomisen jälkeen? Millaista on etsiä (toivottavasti ei kuitenkaan!) suojaa lähemmäs pyrkivältä ukkospilveltä?

Kaikkea tuota odotan nyt innolla. Ylihuomenna matkaan, ja maanantaina vesille!

Tämä on myös pakkauskokemuksena erilainen. Enhän tarvitse rinkkaa kanoottiin, ja tavaraa voi pakata mukaan vähän liberaalimmin kuin jos kaikki pitää kantaa selässä. Pitää toisaalta varautua siihen, että keikataan ja ollaan vedessä. Eli kuivapussit käytännössä kaikelle… metsässä tippuvan puhelimen voi vain poimia takaisin, mutta kanootissa se voi mennä reunan yli… eli pitää käydä hakemassa puhelinremmi. Taannoin hankkimani rintareppu (“tactical vest” tmv.) tulee nyt myös tarpeeseen: metsässä voi rinkan laskea ja alkaa penkomaan, kanootissa se ei onnistu—tarpeellisten välipalojen, varusteiden ymv. pitää olla käden ulottuvilla. Tässä löytää varusteista uusia käyttömahdollisuuksia ja ‑tarpeitakin! Tässä on vähän samanlaista täpinää kuin uusien varusteiden testaamisessa 😏

Ja sitten…?

Noh, nyt jää siis Saariselkä–Ivalo pätkä tekemättä. Ehkä teen sen myöhemmin, voi toisaalta olla että jätän suosiolla kokonaan väliin. Se ei nimittäin vaikuttanut ainakaan kartalla mitenkään kiinnostavalta pätkältä. Saariselän ja Ivalon välissä ei ole vaellusreittiä, ei mitään palveluita, laavuja tai muitakaan käyttökelpoisia kohteita. Vaikka se olisi vain kahden päivän matka, en oikein usko että viitsin matkustaa toista päivää edestakaisin vain tuollaisen nysän takia.

Jos—oletan näin—emme Sevettijärvelle asti ehdi, uskoisin että pääsisimme ainakin Partakkoon tai ehkä jopa Suojanperään. Partakosta olisi maantietä pitkin Sevettijärvelle noin 50 km, eli vähintään kaksi päivää maantien vartta. Maastossa kulkeminen tien suuntaisesti ei ole erityisen mielekästä. Nuorgamin vaellusreitti taas lähtee nimenomaan Sevettijärveltä, eli pitäisi leikata aika paljon pohjoiseen jottei ihan tien viertä kulkisi. Jos esimerkiksi Suonperältä leikkaa pohjoiseen kohti Opukasjärveä, se on yli neljäkymmentä kilometriä puhdasta erämaata, jota halkoo järviä, puroja, jokia ja soita. Ei helpointa eikä nopeinta maastoa. Toki oma haasteensa itsessään…

Saa siis nähdä miten “täydellisesti” haluan Inarijärven kanoottivaelluksen jälkeen edetä. Ehkä patikoin (siis väärässä järjestyksessä) ensin Saariselältä Ivaloon, ja sitten hyppään suoraan sinne mihin järveltä jäin ja leikkaan erämaan halki kohti Nuorgamia… tai sitten painun suoraan Sevettijärvelle ja lähden sieltä. Saa nähdä. Ajatus on kuitenkin, että ehtisin Nuorgamiin vielä tänä vuonna, syys-lokakuussa.

Mutta nyt Inarijärvelle! 😍😍😍😍😍😍