Edellistä etappia suunnitellessa tiesin jo, että Somerolta Forssaan välissä olisi Torronsuo—jonka kautta ehdottomasti halusin mennä—ja että matka olisi liian pitkä yhdelle päivälle, mutta helppo kahdelle päivälle jaettuna. Minulla oli poikkeuksellisesti seuraa tälle etapille joten oli ihan perusteltua olla tavoittelematta 20 kilsan päiväetappeja. Itseään voi aina piiskata, mutta on ikävää jos ryhmässä kukaan tuntee painostetuksi liian nopeaan tahtiin.

3.10.2020: Somero-Torronsuo (14.6 km, 4:15)

Lähtö oli samalta bussiasemalta kuin mihin edellisen kerran lopetin. Huomasin, että Helsingin suuntaan Nummela on sekä Somerolle menevän että Forssasta tulevan bussin reitin varrella, joten jätin auton Nummelaan enkä Lommilaan ja säästin sillä vähän aikaa ja ennenkaikkea jalkoja.

Somerolta reitti päätyi pian metsäiselle ylänköalueelle ja metsätielle. Hakkuuaukealta löytyi uusi, kallion halki räjäytetty tienpätkä jota ei vielä kartasta löytynyt. Karkea sepeli tuntui kenkien alla ikävältä.

Matkan varrelta löytyi metsäsauna—näytti olevan enemmän taukotilana viimeaikoina käytetty—ja kyltti joka mainosti vuosina 2015-16 rakennettavaa tuulivoimapuistoa. Mitään propelleja tai tolppia ei kuitenkaan maastosta noilla tienoin noussut. Miten lienee käynyt? Someron paikallislehti vuodelta 2015 antaa vihjeen, ehkä projekti tyssähti valituksiin, toisaalta tuoreempi artikkeli vihjaa että työt olisivat edenneet. Onkohan kyse samasta projektista?

Olin hahmotellut kartalle reittiä pitkälle metsäteitä pitkin, mutta maastossa polveileva sänkipelto näytti tarjoavan sekä hyvää maisemaa, että helpompaa reittiä. Lähtö Somerosta oli kuitenkin ollut puolenpäivän aikaan, ja Torronsuon laidalle olisi päästävä leiriytymään jos molempien päivien lenkeistä halusi suunnilleen samanpituiset, joten pikkaisen lyhyempi ja ennenkaikkea helppokulkuisempi reitti ei ollut mikään hankala valinta.

Matkalle mahtui kaikenlaista. Kauempana horisontissa autot suhahtelivat 282-tiellä. Ne olivat melkein ainoa merkki muiden ihmisten olemassaolosta. Talot olivat asuttuja—ainakin suurin osa—mutta pellolla kulkiessa nekin jäivät yleensä matkan päähän. Sitten taas hetkeksi metsään jottei tarvinnut vaihtaa reittiä Pienjoen toiselle puolelle, ja lopulta muutaman metsätilan ohi Torron kylälle.

Kylältä ei ollut enää pitkää matkaa Idänpäänkallion lintutornille. Viitat ohjasivat oikeaan suuntaan. En ollut huomannut kartassa vasta kun matkalla maininnan laavusta ja lintutornista. Ne eivät ilmeisesti ole Metsähallituksen huoltamia (maininta) joten siksi niitä ei taida ihan kaikilla kartoilla olla.

Laavut ovat aina vähän kaksipiippuinen juttu. Jos pystyy luottamaan laavun olemassaoloon ja siihen, että se on käyttökelpoisessa kunnossa, niin teltan voi jättää pois. Toisaalta jos ei voi olla varma—laavu ei ole tuttu tai siitä ei ole kunnolla tietoa—teltan poisjättäminen on melkoinen riski. Esimerkiksi Nuuksiossa on varsinkin kesäisin monesti nuoria aikuisia viettämässä iltaa—ja hyvin minusta saavatkin viettää aikaa, kunhan toimivat luonnolle ja majoitteiden suhteen vastuullisesti—mutta eivät silti ehkä kuitenkaan ihan parasta laavuseuraa väsyneelle patikoijalle ole.

Idänpäänkalliolla kuitenkin ensin makkarat tulella ja leipää ensisärpimeksi, jutustelua muiden paikalla olijoiden kanssa, maisemien ihailua lintutornista. Sitten laavun tarkistus. Laavu on iso, kokonaan katettu. Pikemminkin mökki kuin “perinteinen” yhdeltä sivulta auki oleva. Tosin ovea ei ole, ei kamiinaa, eikä muutakaan tulipaikkaa. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, oma valaistus on tarpeen jos siellä haluaa mitään nähdä tehdä. Mutta tilaa todellakin riittää, sinne mahtuisi ainakin parikymmentä sälliä pötkölleen.

Laavulla makuualustat ja -pussit levälleen, kaasukeittimellä vedet kuumaksi ja vähän lisää vielä ruokaa. Taivaalle oli noussut ohut pilviverho, ja kuu tarjosi yöllä vähän valaistusta, mutta muuten seitsemän jälkeen oli jo ulkona pimeää.

4.10.2020: Torronsuo-Forssa (16.6 km, 4:59)

Me nukuimme laavussa, mutta isompi perhe nukkui taivasalla lintutornissa. Kuulemma yöllä sade oli ripsottanut—laavussa sitä ei ollut huomannut—mutta tarppi oli pitänyt heidät kuivana. Harmi vain, että yöllä oli ollut yläpilveä peittämässä tähtitaivaan, eikä pilvisellä säällä myöskään suolle muodostunut säteilysumua. Nyt siellä leijui lähinnä paikallista harvahkoa utua.

Kiitos edellämainitun seurueen hyvän varustuksen, saimme vesipullot täytettyä ja lähdettyä matkaan puuro-, keitto- ja ruisleipäaamupalan jälkeen. Lähdimme itään tarkoituksena kiertää vähän pidempää ja ehkä enemmän avosuolla kulkevaa reittiä Kiljamolle, joka ilmeisesti on suosittu paikka lähteä kiertämään Torronsuota.

Suolta voisi olla vaikka tusina kuvaa, mutta parempi on, että kukin käy itse sen kokemassa. Kuvat ovat helposti sekä yli- että alimitoitettuja: kameralla on helppo luoda vaikuttavia kuvia joita silmä ei koe samlla voimalla. Toisaalta kuviin ei voi taltioida ympäristön ambienssia, tuulen huminaa varvikossa, tai silmän vaeltelua maastossa, kun se hyppii horisontista kitukasvuiseen mäntyyn, varvikkoon, polkuun ja taas kaikkialle ympäriinsä.

Jos Torronsuolla haluaa tehdä vähän tätä retkeä helpomman visiitin, niin Kiljamolle on helppo jättää auto. Sieltä lähtee noin kymmenen kilometrin pitkospuureitti jossa voi myös pysähtyä Idänpäänkallion nuotiopaikalla. Tai sitten voi evästää Kiljamon grillikatoksessa. Ehkä kolmisen tunnin lenkki?

Torronsuon jälkeen on pätkä 282-tien vartta jota ei voi välttää. Pohjoiseen päin ei ole muita luontevia reittejä, eikä Nuoresjokea voi tästä suunnasta tultaessa oikein ylittää muuten kuin juuri tätä tietä pitkin. Kohta joen ylityksen jälkeen otimme suunnan länteen, jällen kerran kiitos sänkipeltojen. Vähän myöhemmin syksyllä pitäisi—jos haluaa oikaista—mennä auratun pellon reunaa, ainakin pakkasten tuloon asti.

Sitten siis vähän länteen, pienemmän tien vartta, kunnes noin Sukulan kohdalta pohjoiseen ja Forssan keskustaan. Asutuksen lähestyessä voi olla aivan varma siitä, että metsät ovat täynnä ihmisten virkistysmetsään tekemiä polkuja. Niin nytkin, reitti Forssan katualueelle oli helppokulkuista metsätietä ja leveää polkua.

Vähän ennen Forssan keskustaa GPS-seuranta simahti, mutta käytin yllä siihen taltioitua etäisyyttä. Matka viimeiseltä tallennetulta reittipisteeltä linja-autoasemalle on ehkä kilometri lisää. Linja-autoasemalla bussin lähtöön oli vielä kolme varttia joten oli aika … syödä kebabit! Deniss pizzeria-kebabravintola dösiksen rakennuksessa oli hyvä, selvästi yksi parhaita kebabkastikkeita mihin olen törmännyt. Suosittelen!

(Nälkä taisi olla melkoinen kun en pysähtynyt ottamaan kuvaa annoksesta.)

Mihin seuraavaksi?

Tiedän haluavani edetä Pirkan taivalta pitkin. Siitä ei vaikuta olevan selkeää kattavaa reitistökarttaa netissä, mutta ainakin tämän mukaan se näyttää alkavan vähän Tampereen ja Nokian pohjoispuolelta. (Calazolta löytyy ulkoilukartta joka kattaa Pirkan taivalta mutta harmillisesti vain Kurun ja Visuveden leveyden väliltä.) Riippumatta siis Pirkan taipaleen tarkemmasta reitistä tiedän kuitenkin yhden kiintopisteen reitillä olevan jossain Nokian tienoilla.

Sillä ajatuksella olen hahmotellut kaksi isomman linjan reittivaihtoehtoa: Pyhäjärven länsipuolelta Urjalan kautta tai itäpuolinen reitti Toijalan kautta.

Kumpikin on suunnilleen yhtä pitkä. Isoimmat erot liittyvät selkeiden etappivälien pituuksiin ja asutuksen tiheyteen. Läntinen Urjalan kautta menevä reitti on selkeästi jakautunut 2+4 päivän etappeihin, itäinen vaihtoehto on 3+3 päivän etapeilla. Urjala-vaihtoehto olisi selkeästi enemmän metsää ja maaseutumaisemaa, kun itäinen vaihtoehto sivuaa Toijala-Akaa-Lemppäälä akselilla paljon rakennettua seutua. Siellä parhaimmillaan käytössä voi olla kevyen liikenteen väyliä taajamissa, sivussa valtateistä, pahimmillaan tarjolla on kapea piennar rekkojen suhatessa ohi. (Pitääpä tarkistaa googlen tiekuvista kriittisimmät välit.)

Toijala olisi käytännöllinen pysähdyspaikka koska osa Helsinkiin menevistä junista pysähtyy siellä. Pääsisin sieltä pelkästään julkisilla parhaimmillaan takaisin kotiin alle kahden tunnin. Urjalasta pitää väistämättä ensin suhata bussilla jonnekin joka lisää puolitoista tuntia matkaan—suuntaansa.

Olen jo päättänyt, etten vaella lumessa ja loskassa, joten viimeiset pätkät vuonna 2020 oletettavasti teen marraskuussa ja vietän talvea ennemmin lähimetsissä päiväretkillä. Toisaalta jos talvi on samanlainen kuin viime vuonna niin maa voi olla lumeton pitkälle tammikuuhun asti… Nyt jokatapauksessa edessä on ainakin parin viikon tauko ennen seuraava etappia.

	3.-4.10.2020	Yhteensä
Kesto	2 pv	10 pv
Matka	31.2 km	188.8 km