Tämä pätkä oli vähän extempore. Osittain siksi, että olen vähän hakusessa sen suhteen mihin suuntaan jatkaisin. Minulla on visio siitä, että kulkisin Oulujärvelle, joko sen poikki tai Kajaanin kautta ja sen jälkeen Itä-Lappia pitkin pohjoiseen¹. Joten lyhyehkö pätkä tässä vaiheessa sensijaan että jumiutuisi liialliseen analyysiin oli ihan toimiva vaihtoehto.

Virroille ja Ähtäriin oli myös vielä melko helppo kulkea: Orivedeltä kulki bussi iltapäivällä Virroille, ja paluumatka menisi Ähtäristä Orivedelle varttia vaille iltakuuden junalla. Ajomatkat edestakaisin alkavat kuitenkin jo kasvaa liikaa, jatkossa voisi kulkea enemmän junalla, se on kuitenkin varsinkin pidemmillä etelä-pohjoissuunnan runkoreiteillä autoa nopeampi—ja mukavampi!

Olin arvioinut matkaksi kartalta 50 km, eli jokunen kilometri oikeasti päälle. Alkuperäinen suunnitelma oli perjantaina patikoida parisen tuntia, sitten noin 20+20 lauantaina ja sunnuntaina. Lauantai-illaksi ja sunnuntaille oli ennustettu sadetta, joten pakkasin mukaan sadevarusteet sillä sunnuntaina pitäisi vaeltaa sateessa—20 km matkalla ei olisi mahdollista jäädä sadetta pitämään, ainakaan jos haluaa ehtiä tiettyyn kellonaikaan tietylle paikalle.

6.8. Virrat-Lettopatama (15.1 km, 3:04)

Lähdin Virroilta iltakuuden aikaan. Askel taittui hyvin, ja pystyin pitämään melko tasaista 5 km/h (12 min/km) vauhtia huolimatta vastapakatusta (= ei-syödystä) rinkasta, kauppaekstrasta, sekä yötä vasten varatusta vesilastista. Kaksi tuntia ja kymmenen kilometriä myöhemmin mietin, että tämä menee niin hyvin, että jatketaan vielä tovi.

Siinä rupesi sitten päässä pyörimään ajatus siitä, että jos saisin vähän vielä optimoitua reittiä, niin seuraavalle päivälle jäisi noin 35 kilometriä. “Vain.” Olin viime vuonna Toijalaan matkatessa tehnyt vastaavan päivämatkan, jota oli jo edeltänyt aiempi pidempi matka, sekä merkittävästi haastavammassa maastossa kuin mitä nyt odotin (tämä olisi pääosin hiekka- ja maantietä).

Joten, entä jos? Päätin miettiä sitä illemmalla.

Päätin patikoinnin kolmeen tuntiin. En halunnut jatkaa pidemmälle, koska aivan pimeässä on inhottava pistää leiriä pystyyn. Nytkin jo vähän hämärsi iltayhdeksältä, mutta se ei vielä haitannut. Silti, kun teltta oli pystyssä ja iltaruoka syöty, oli pimeää ja olin aika lailla naatti.

Uni tuli hyvin, ja kerrankin nukuin teltassa hyvin—siten että tuntui mukavalta olla ja goisata. Makuupussin alla oli lämmintä, ja kerrankin alla oli juuri täydellisen pehmeä, tasainen ja vaaterissa oleva alusta, ilman ensimmäistäkään karahkaa, kuoppaa, tai käpyä selän alla. Suomen metsissä “tasaisuus” kun on aika harvinainen käsite.

7.8. Lettopatama-Ähtäri (36.0 km, 7:47)

Olin illalla tiiraillut reittiä, katsonut karttapalvelussa, ja arvellut että reitti kuin reitti, matkaa on noin 35 kilometriä plus miinus jonkin verran. Toivoin vähemmän, mutta laskin 35 kilsan varaan, ja vähän pelivaraa päälle. Näillä laskuilla logiikka meni näin: juna lähtee 17:46. Jos lähden kahdeksalta, 35 kilometriä nopeudella 5 km/h tarkoittaa seitsemää tuntia. Siis 8+7=15, eli 2:46 ennen junan lähtöä.

Oikeasti matkalla pitää pitää taukoja, kukaan ei kävele seitsemää tuntia rinkka selässä suoraa päätä. Tunti ainakin taukoihin, eli 8 tuntia. Pääsin liikkeelle varttia yli kahdeksan, eli 7 tuntia patikointia plus tunti taukoja plus lähtöaika tarkoitti 16:15.

Mahdollisuudet olivat siis olemassa. Sillä ehdolla, että saisin pidettyä riittävän tahdin, ja jaksaisin.

Ensimmäinen haaste oli heti alussa. Tämä ensimmäinen pätkä sisälsi muutaman hankalamman pätkän metsän läpi. Keskinopeus näiden jälkeen oli lähempänä 14 min/km, joten piti vain toivoa että pystyisin teillä pitämään reippaampaa tahtia yllä.

Tähtäsin Killinkoskelle sensijaan että olisin teoreettisesti päässyt metsää pitkin vähän lyhyemmän matkan. Siellä nimittäin on kyläkauppa, ja ajattelin, että jos sieltä löytyy jotain ruuantapaista niin säästän aikaa verrattuna siihen, että teen pussiruokaa (veden kuumennus, haudutus, syönti jne.).

Oli hyvä valinta poiketa kyläkauppaan! Tarjonta oli todella kattava suhteessa kaupan kokoon. Kaupan emäntä oli ystävällinen ja ehti rupatellakin. Söin makulan valmispakatun kanacaesarsalaatin (juu, energiaa siitä ei ehkä hirveästi irtoa, mutta jotenkin elimistö sanoo että tämä on parasta nyt), plus toki kahvi, possumunkki (noh, terveellisen ruuan vastapainoksi) sekä jäde. Kesällähän ei vaan voi koskaan syödä liikaa jätskiä, eihän?

Oli kiva hetken turista muiden kahvittelijoiden kanssa. Siinä oli paikallisten lisäksi pari museopyörämotoristia tauolla. Esillä oli pyörät Länsi-Saksasta ja Tsekeistä (50- ja 60-luvuilta), sekä sikäli kuin oikein tunnistin, myös museorekisterissä oleva Datsun 120A. Ette ikinä arvaa puheenaiheita. 🤗

Sain pidettyä kilometrivauhtia vähän 12 min/km päälle, ja jo tehdyn matkan kokonaiskeskivauhti laski alle tuon tavoitellun 13 min/km. Laskeskelin, että plus yksi minuutti tarkoittaa 35 minuuttia alkuperäiseen laskuun, eli 8:15+7+1+0:35 eli olisin 16:50 perillä jos pystyisin pitämään enintään tuota 13 min/km vauhtia. Tällä tavalla laskeskelin matkalla, ja yritin pitää vain yllä tasaista vauhtia sen enempää yrittämättä “kiriä” mitään kiinni, mutta kuitenkin pyrkien varmistamaan ettei marginaali myöskään hupene ennenaikaisella löysäilyllä. Saattaisin tarvita enemmän taukoja, tai matka voisi olla pidempi kuin odotin (kuten olikin, tosin vain yhden kilometriin – eli 13 minuuttia!²).

Patikoiminen kelloa vastaan voi olla inhottavaa. Tällä kertaa en kokenut sitä ongelmaksi, koska minulla oli vaihtoehtoja. Parinkymmenen kilometrin kohdalla pystyin miettimään, että jatkanko vai rupeanko harkitsemaan leiriytymistä. Sen jälkeen pystyin miettimään, että jos aika menee tosi tiukalle, voin mennä loppumatkan liftaten tai taksilla. Ja jos myöhästyisin vain ihan vähän junasta, voisin suunnata hotelliin³ ja palata seuraavana päivänä. Junat kulkevat huomennakin.

Ja koko ajan tiesin miten paljon suunnilleen minulla oli puskuria. Kun olin noin neljän kilometrin päässä asemalta ja aikaa oli reilusti, uskalsin höllentää tahtia, ja vaihtelemaan painoa lantiolta harteille ja toisinpäin lepuuttaakseni molempia, ja ottamaan löysempiä askelia. Sekä hakemaan vettä.

Harmi vain, että Ähtärin aseman vieressä ei ole kioskia tai kauppaa. Ainakin kartasta katsottuna lähimmälle oli melkein 500 metriä suuntaansa, eikä minulla ollut enää halua tai oikein edes kykyäkään ottaa yhtäkään ylimääräistä askelta.

Olen huomannut, että 20+20 monta päivää putkeen ei ole mikään ongelma. Sensijaan >25 km/pv matkoilta alkaa jokainen lisäkilometri vaatimaan enemmän ja enemmän palautumista. Ähtärin asemalla jalat olivat jo ihan lukossa. Eli, kun olin ylittänyt 25 km rajapyykin, ei ollut enää järkevää leiriytyä, koska olisin jokatapauksessa jumissa seuraavana aamuna. Leirin purku vesisateessa, paikat kipeänä, loppumatkan patikominen, ei tosiaankaan olisi enää herkkua. Toki, siihen olisi pystynyt. Jos koskaan se on tarpeen, kyllä onnistuu, sitä en yhtään epäile. Mutta olisiko se mukavaa? Muistelisinko sellaista retkeä enää millään tavalla onnistuneena?

Tästä pystyin kuitenkin olemaan tyytyväinen. Pystyin mitoittamaan matkan ja ajan varsin tarkasti siihen mikä oli enimmäkseen (pl. viimeiset 5 kilometriä⁴) ihan miellyttävää patikointia. Vaikka se tarkoitti että seuraavana päivänä oli paikat kipeänä ja sunnuntai meni enimmäkseen sohvan pohjalla maatessa.

	6.-7.8.2021	Yhteensä
Kesto	2 pv	25 pv
Matka	51.1 km	494.5 km

Vaihtoehtoreitti rinnakkaistodellisuudessa

LIPAS-kannassa on Pirkan taipaleen pätkä Virroilta itäänpäin, jälleen kerran loppuen kuntarajaan. OpenStreetMapista löytyy tuo reitti jatkettuna aina Ähtäriin asti, mutta se olisi oman arvioni mukaan ainakin 75 kilometriä sekä kulkenut paljon enemmän maastossa (=hitaampi). Olettaisin sen olevan reitiltään kiinnostavampi ja ehkä haastavampikin, mutta päädyin kuitenkin tekemään sen mikä olisi oikeasti mahdollista—en pystynyt nyt irrottamaan ylimääräisiä päiviä (lomat loppu!) joten matka piti mahduttaa siihen noin kahteen päivään ja yhteen iltaan mitä oli saatavilla.