Koska olin joutunut alkuperäisen Karstula–Iisalmi matkan jakamaan Pihtiputaan kohdalta kahteen osaan, olivat myös pidemmät lomamahdollisuudet sulaneet viimeistään Iisalmeen päästyäni. Ymmärsin, ettei minulla olisi mahdollisuutta edetä Kajaaniin yhdellä kertaa, sillä laskeskelin tarvitsevani siihen kuusi päivää—toki varovaisella suunnitelmalla, ja lopulta matkaan menikin vain yhteensä neljä päivää kuten alla käy ilmi.

Ei ole kuitenkaan mahdollista etukäteen arvioida pystyykö jonain päivänä tekemään vähän pidemmän pätkän, vai pakottaako sää taittamaan matkaa hitaammin, tai jos tapahtuu joku muu sattumus joka pakottaa hidastamaan matkaa tai pidentämään reittiä. Siksi suunnittelin taittavani Iisalmi–Kajaani välin kahdessa kolmen päivän matkassa. Näihin riittäisi pari pidennettyä viikonloppua jotka oli vielä helppo organisoida.

Päädyin jakamaan matkan Sukevan kohdalta. Sen juna-asema toimisi kätevänä paikkana vaihtaa suuntaa. Aikataulut eivät tosin mahdollistaneet sitä, että olisin kulkenut sinne junalla etelästä, vaan jouduin ajamaan autolla edestakaisin molemmilla kerroilla. Viisi-kuusi tuntia yhteen suuntaan, ja tavallaan vähän turhaa edestakaista ajoa (jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin voinut käyttää junaa), mutten halunnut jättää tämän kesän tavoitetta—Kajaania—saavuttamatta.

24.9. Iisalmi–Hankamäki (32.2 km, 7:45)

Ajoin auton Sukevalle yötä vasten. Lähdin edellisenä iltana, ajoin jonnekin Kuopion tienoille jossa nukuin jokusen tunnin autossa. Jätin auton Sukevan juna-asemalle josta suuntasin Iisalmeen kello 6:59 junalla. Matka alkoi Iisalmesta siis aikaisin aamusella puoli kahdeksan aikaan.

Aikainen syysaamu poutaisessa säässä… oli hienoa olla liikkeellä tähän aikaan! Monessa paikassa leijui vielä kevyt usva.

Iisalmen keskustasta suuntasin koilliseen 87-tien vartta. Ei herkuin pätkä, liikennettä oli kuitenkin jonkin verran, mutta kääntyisin Vääränjärven tienoilta pohjoiseen pienemmille teille. Retkikartasta ja Soidinvuoren ulkoilureittikartasta näkyy kota Pajusenlammen kohdalla.

Koska olin liikkeellä hyvin aikaisin, päätin pitää pidemmän tauon Pajusen kodalla vaikka se lisäsikin kuusi kilometriä päivämatkaan. Ehtisin kuitenkin yötä vasten leiripaikkaan hyvissä ajoin vaikka koukkaisinkin Pajusen kodalla. Päivän matka olisi siis näennäisesti hyvin pitkä—lähemmäs kahdeksan tuntia—mutta jakautuisi kahteen lyhyempään pätkään ja välissä olisi kunnon tauko.

Kodalla ei tullessani ollut ketään. Olin sen verran aikaisin liikkeellä, että lauantairetkeilijät alkoivat saapumaan vasta vähän myöhemmin. Täysi halkoliiteri löytyi ja puuseekin metsästä pilkotti. Tein tulet, lämmitin ruokaa, ja ummistin hetkeksi silmätkin kodan penkillä.

Kodasta eteenpäin minulla ei ole kovin erityisiä mielikuvia, pappilan talo, ylämaan karjaa laitumella, rantasauna jossa nostetaan vettä pataan…

Olin kartasta päätynyt majoittumaan Kumpusenmäen tienoille, asutusta ei ollut lähettyvillä ja oletin että rannasta tai lähellä virtaavasta Syväjoesta saisi vettä (sai, mutta ei ihan niin helposti kuin olin toivonut). Kartasta tosin sai kuvan että se olisi ollut niitty. Se oli kuitenkin “niitty”, siis ollut niitty vuosikymmeniä sitten (aamulla kulkisin puoliksi romahtaneen ladon ohi). Pitkää heinikkoa ja paljon hirvikärpäsiä. Hirvet selvästi viihtyivät ihmisiltä etäisellä alueella, niiden yöpymispaikkoja eli lakoontuneita länttejä näkyi runsaasti.

Löysin sopivan paikan ja viritin tarpin adirondack-pystytyksellä ja tein oloni mukavaksi. En ollut aiemmin käyttänyt tarppia tällä pystytyksellä, mutta pienellä kärsivällisyydellä sain lopulta kiinnitykset oikeisiin lenksuihin ja sivut paikoilleen.

Yöllä lämpötila pysyi vielä plussan puolella. Nukuin lämpöisästi ja hyvin.

25.9. Hankamäki–Sukeva (24.1 km, 5:31)

Lähdin etsimään reittiä Syväjoen yli. Eilen olin jo nähnyt että en pääsisi leiripaikan tienoilla siitä yli, joten koukkasin vähän enemmän yläjuoksun suuntaan jossa se kapeni jonkin verran. Henkisesti varauduin tekemään pidemmän lenkin yläjuoksulle, mutta löysin kuin löysinkin paikan jossa oli runsain mitoin joen yli kaatuneita puita. Varasin vain hyvän kepin antamaan tukea ylityksessä ja pääsin melko helposti ja kuivin jaloin joen toiselle puolelle.

Kömmin 5862-tielle ja suuntasin itään Sonkakosken suuntaan josta kääntyisin pohjoiseen. Aioin suunnata Matkusjoen itävartta pohjoista kohti (länsirannalla kulkee vitostie). Vaikka joki ei näykään koko aikaa tuolta tieltä, aukesi siitä kuitenkin useissa paikoissa mukava maisema mutkittelevan joen muodostamaan jokilaaksoon.

Huomasin jokea ylittäessäni rakennelman. Kartassa oli merkitty siihen uimaranta, joten päätin koukata katsomaan—ja kas, siellähän oli nuotiokatoskin! Sekä puita ja huussi. Olin vasta lähtenyt liikkeelle eikä ollut vielä tarvetta pitää taukoa, joten tyydyin tällä kertaa vain paikan tarkistukseen ja (tähän) dokumentointiin mahdollisesti muita matkaajia silmälläpitäen.

Sain vettä matkan varrelta talosta. Olin koputellut ensin ovea ja soittanut ovikelloa, mutta ketään ei näkynyt paikalla. Kokeilin pihan vesihanaa ja vasta vähän viiveellä talon isäntä tuli tervehtimään. Sain vettä ja jutustelimme pihalla varmaan vartin. Hänellä oli uusi jahtikoira, vasta pentunen—vanhalla oli hautapaikka pihalla. Kaikenlaisia tarinoita sitä kuulee matkalla kun vain pysähtyy keskustelemaan. Kiinnostavia ja todellisia.

Lopulta piti kuitenkin katkaista turinointi, sää ei ollut enää kesäinen ja piti pysyä liikkeellä jotta pysyisi lämpimänä.

Tämän reissun kohokohta oli kuitenkin yöpmyminen. Kesällä ei viitsi tarpilla hyttysten takia viitsi hirveästi olla, mutta nyt oli jo sen verran viileätä etteivät itikat hirveästi vaivanneet (hirvikärpäset kylläkin, mutta minulle ne ovat pienempi paha). Tarpin uuden pystytyksen onnistunut kokeilu. Vähän toisenlaisen keitinjärjestelyn ja ateriakipon kokeilu. Sellaisia pieniä onnistumisia joista tulee kuitenkin itse tyytyväiseksi.

Pakkasin tavarat autoon ja nokan etelää kohti, pysähdyin matkalla syömään ja jalottelemaan ja pääsin omaan petiin puolenyön tienoilla.

Sukevan ja Iisalmen välissä katselun Matkusjoen yli, tunnistin paikat josta olin kulkenut vain muutamia tunteja aiemmin jalkaisin.

	24.-25.9.2022	Yhteensä
Kesto	2 pv	40 pv
Matka	56.3 km	845.8 km

7.10. Kosevan autiotupa

Tällä kertaa aioin nukkua vähän paremmin. Otin perjantaina iltapäivän vapaata ja lähdin ajamaan kohti pohjoista. Suunnitelmani oli lauantai-aamuna kulkea Kajaanista junalla Sukevaan ja patikoida sitten takaisin Kajaaniin. Harkitsin hotelliyötä Kajaanissa, mutta karttoja katsoessani huomasin Iisalmesta itään, Tiilikkajärven kansallispuistossa olevan Kosevan autiotuvan. Autiotuvat ovat itsessään jo kiinnostavia kohteita, ja tiesin, että tämä olisi todennäköisesti ainoa mahdollisuuteni käydä täällä (en usko että tekisin erikseen lenkkiä Tiilikkajärvelle, ei ole ihan luontevien matkojen varrella).

Olin kuuden aikoihin parkkipaikalla, nakkasin rinkan selkään ja patikoin puolentoista kilometrin matkan tuvalle. Parkkipaikalla oli melomassa ollut pariskunta lähdössä kotia kohti, muita ihmisiä en alueella nähnyt, en illalla enkä seuraavana aamunakaan. Maisema oli kaunista, harjujärvi, mutta ilta hämärtyi nopeasti joten kuljin reippaasti.

Tupa oli tosiaankin tyhjä. Kuten hyviin autiotupatapohin kuuluu, edellinen kävijä oli jättänyt puita tupaan joten sain tulen nopeasti tuvan kamiinaan, sitten kävin hakkaamassa lisää puita, hain järveästä vedet ja rupesin lämmittämään iltapalaa.

Sää oli vielä melko lämmin ja lämmitin tupaa vähän liikaakin—ovi vain auki ja koska kamiina ei ollut varaava, hiilloksen sammuessa oli jo mukava kömpiä makuupussiin. Tuvalle tulo oli hyvä valinta yötä vasten ajamiseen verrattuna, sain kunnon yöunet.

Aamulla en enää pistänyt tulia vaan lämmitin veden kaasulla, pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin ajoissa liikkeelle. Ajomatkaa Kajaaniin oli kuitenkin vielä reilu tunti, eikä juna Sukevaan jäisi minua odottamaan.

8.10. Sukeva–Kivikangas (28.8 km, 6:16)

Olin viikolla seurannut sääennusteen kehittymistä silmä kovana, ja pidin mahdollisena että joutuisin lauantain tarpomaan vesisateessa. Ennuste kuitenkin oli kehittynyt ja näytti siltä että iltapäivällä saderintama voisi olla jo ohi. Säätutka vahvisti käsitystä, sadealueen loppureuna oli melko tarkkarajainen.

Sadealue ei kuitenkaan ollut saavuttanut Sukevaa täydellä voimallaan vielä sinne saapuessani. Pohdin hetken vaihtoehtoja ja päätin jäädä Sukevalle sadetta pitämään. Se tarkoitti parin tunnin istuskelua aseman sadekatoksessa, mutta mikäs siinä ollessa… parempi odottaa ja kulkea kuivana.

Sade heikkeni, pilvenraoista näkyi hetkittäin sinitaivastakin, ja lopulta pisarointi loppui kokonaan. Lähdin matkaan.

En tiedä mitä mielikuvia teillä on Sukevasta, mutta itse muistan maalisudit joissa oli valmistuspaikan merkkinä “Sukevan vankila.” Siksi paikan nimestä minulle tulee ensimmäisenä mieleen vankila… ja reittini tulisi kulkemaan sen ohi.

Vankila-alue itsessään oli, no, modernin vankilan näköinen. Useampi kerros aitaa piikkilankoineen, varoituskyltit ja niin edelleen…

Sadetta ei tosiaan ripsotellut kertaakaan, ja pilvetkin alkoivat pikkuhiljaa harvenemaan. Lounastauon aikaan aurinko jo pilkisteli pilvien raoista ja iltaa kohti pilvet kaikkosivat kokonaan.

Olin kartasta hahmotellut leiripaikkaa alunperin noin 23 kilometrin tienoille sillä oletuksella etten välttämättä huonossa säässä pääsisi välttämättä edes siihen asti. Mutta vaikka olin päässyt liikkeelle vasta puolenpäivän aikaan, ja loppupäivä oli mennyt hyvässä tahdissa. Jalkoja kuitenkin alkoi jo painamaan, joten aloin etsimään sopivaa paikkaa. Sellaista jonka lähellä on sopiva veden lähde (juokseva metsäpuro tmv.) ja hyvä paikka pistää tarppi.

Poikkesin tieltä hakkuuaukealle, mutten löytänyt sopivaa kohtaa. Huomasin, että pieni evästely ja rytmin rikkominen oli palauttanut voimia, joten lähdin jatkamaan matkaa. Ymmärsin myös, että tekemällä tänään pidemmän matkan minulla olisi mahdollista myös saavuttaa jo huomenna Kajaani.

(Olin alunperin suunnitellut matkan kahden yön reissuksi ja yöpyä toisen yön Ison Ruuhijärven laavulla. Sieltä olisi sitten ollut vain yhdeksän kilometrin pätkä Kajaaniin.)

Tämä meni toki jo vähän riskialttiiksi, sillä joutuisin pistämään leirin pystyyn hämärtyvässä illassa. Tiesin, että se voisi mennä myös hyvin, hyvin surkeasti—ei löydy heti kunnon paikkaa, etsiessä menee tovi, tulee jo pimeää ja kaikki menee vaikeammaksi ja venyy vielä pidempään…

Kivikankaan tienoilla näin selvästi ihmisten muodostaman polun lähtevän tien varresta, ja lähdin seuraamaan sitä metsään. Näin kaukana asutuksesta tälläiset polut eivät muodostu tarkoituksetta, joten toivoin että polun päästä löytyisi joko nuotiopaikka tai ainakin joku muu hyvä leiripaikka. Ja kas! Siellähän oli kokonainen (merkitsemätön) laavu! Selvästi metsästysseuran laavu. Tutkin sitä ja löysin sen verran vihjeitä seuran nimestä, että sain soitettua laavun omistavan seuran puheenjohtajalle. Pyysin lupaa—ja sain—viettää yötä heidän laavullaan. Aivan mahtavaa! Ei tarvitsisi virittää tarppia, senkun pistin yösijan valmiille laverille!

9.10. Kivikangas–Kajaani (27.9 km, 6:48)

Olin seuran puheenjohtajalta kuullut heidän olevan tulossa seuraavana päivänä hirvijahtiin. Aamukahvia juodessani yksi seuran jäsen sitten tulikin koirineen tervehtimään minua. Juteltiin tovi, selviteltiin mitä reittiä aioin kulkea ja hän lähetti sitten muulle jahtiporukalle tiedon reitistäni. Minulla oli kirkasta mukana joten puin ne vielä päälleni.

Olin tälle reissulle ottanut normaalien vaelluskenkien sijaan kumpparit. Olin odottanut sen verran märkää keliä. Vaikka kumpparit olivat muutamassa paikassa erittäin hyödylliset (kuva alla), jälkiviisaana olisin mieluummin kulkenut vaelluskengillä ja riskeerannut märät jalat. Kumpparien takia minulla oli reissun lopussa rakot jalkapohjissa 😭 ja viimeiset kymmenen kilometriä ennen Kajaania etenin puoleksi klenkaten…

Murtomäen kohdalla on junaratojen liittymäalue, jossa siirryin metsätieltä autotielle. Hiekkatietä enimmäkseen toki, mutta ei enää varsinaista metsätietä.

Kohta Murtomäen jälkeen sivutieltä vastaan kaartoi auto hirvi peräkärryssä—ja kas, siinähän oli samaa metsäporukkaa johon törmäsin jo aamulla! Hienon kruunupään olivat saaneet kaadettua!

En itse ole metsämiehiä—nautin vaelluksesta, en aseen kanssa kykkimisestä—mutten kuitenkaan koe metsästystä itsessään mitenkään epämiellyttäväksi. Suomalaiset ovat kautta historian käyneet metsällä.

Metsässä patikoidessa vastaan tulee aina välillä luurankoja ja pääkalloja—ei ihmisten, vaan erilaisen riistan. Joskus olen nähnyt peuran tuoreen ja verisen puoliksi kalutun raajankin. Vaikka suurin osa Suomen metsistä onkin melko yksitoikkoista puuplantaasia, ne eivät missään nimessä ole steriilejä. Metsät eivät ole tarkoitettu postikortteiksi ihmisille, vaan ne ovat ekosysteemejä joissa kokonaiset metsäeliöiden sukupolvet elävät syntymästä kuolemaansa koskaan välttämättä kohtaamatta ihmistä. Metsä on jo täynnä elämää ja kuolemaa.

(Jotta tämä olisi varmasti sopivan morbidia, todettakoon että se voi olla myös kenen tahansa varomattoman ja huonosti varustautuneen patikoijankin päätepiste. Kannattaa aina muistaa, että lukuunottamatta muutamaa kesäkuukautta Suomen luonnossa suojaton ja varautumaton on aina vaarassa kylmettyä kuoliaaksi.)

Kajaanissa on Kainuun prikaati, ja Kajaania lähestyessä sen toiminnasta alkoi näkymään merkkejä. Kassunkurun ampuma-alue reunustaa pohjoiseen 8710-tieltä kääntyvää hiekkatietä. Oletin kartassa näkyvät tulipaikan merkin olevan ampuma-alueen rajan vartiopaikka, kuten se olikin. Kyse on PV:n käytössä olevasta nuotiopaikasta ja minilaavusta, joten mitään kunnallista puuhuoltoa siinä ei ole. Pysähdyin kuitenkin siihen, otin kumpparit pois ja leeputin jalkoja, keitin vettä ja söin evästä.

Loppumatka oli aika tuskaista, käveleminen oli jo vähän tuskaista ja muuttui ikävämmäksi jokaisella askeleella. Pystyin kuitenkin taivaltamaan Kajaanin asemalle asti, dumppasin rinkan autoon, vaihdoin jalkoihin ihanan kuluneet lenkkkarit ja käänsin keulan kotia kohti (6 tuntia ajoa).

Oli hienoa, että pääsin Kajaaniin asti. Sieltä on ensi vuonna paljon helpompi lähteä liikkeelle, varsinkin kun lentoliikenne Helsingistä Kajaaniin on keväällä käytettävissä (se oli harmillisesti poikki juuri nyt syys-lokakuussa).

Toisaalta tämä oli vähän tylsä pätkä. 28 kilometrin päivämatkat olivat melko pitkiä, valoisan ajan lyhyys selvästi jo vaikutti aamu/iltarutiineihin, eivätkä kumpparit tosiaankaan parantaneet menoa. Vaikka Iisalmi-Sukeva pätkä oli ollut Matkusjoen maisemissa mukava kokemus, jäi tästä Sukeva-Kajaani välistä lähinnä sellainen mehhhh olo. Luulen että Kosevan autiotuvassa vietetty yö ja laavun löytyminen auttoivat kokemusmittarin juuri ja juuri plussan puolelle. Ilman niitä olisi voinut jäädä vähän ikävä jälkimaku.

	8.-9.10.2022	Yhteensä
Kesto	2 pv	42 pv
Matka	56.7 km	902.5 km

Minulla on kuitenkin jo katse kääntynyt ensi vuoteen ja reittiin Kajaanista pohjoiseen. Tästä eteenpäin siirrytään Kainuun ja Lapin vaellusmaasstoihin, itärajaa reunustaviin suuriin kansallispuistoihin ja pitkiin, yhteneviin vaellusreitteihin! Kolmessa vuodessa olen kulkenut yli 900 kilometriä Suomen poikki—mitä kaikkea vuosi 2023 voikaan tuoda?