Eli menin sitten junalla Kemijärvelle ja sieltä bussilla Kuusamoon. Tai ei ihan sinne, jäin Ukonlammen pysäkillä pois, noin 6 km Kuusamon keskustasta pohjoiseen. Olin siellä kuitenkin vasta puolenpäivän aikaan, enkä nähnyt hirveästi mieltä patikoida Kuusamon keskustasta asvaltoitua kevyenliikenteen väylää pitkin tuota matkaa.
2.6. Kuusamo(hko)–Pyhävaara (21.4 km, 4:57)
Ukonlammen pysäkiltä lähdin itäänpäin mökki/hiekkatietä pitkin kohteena Nissinvaaran maastopyöräilyreitti. Sieltä 5-tien varteen, poikkeama hetkeksi pois Nissinvaaran kylän läpi menevälle tielle, ja takaisin 5-tielle. Hetken etsin reittiä moottorikelkkareitiltä. Se olisi muuten ollut ihan kuljettavissa, mitä nyt liian vetinen niille kengille jotka minulla oli (niistä lisää myöhemmin). 5-tieltä lopulta 18884:lle, sillä Pyhäjärven ohi ja kääntyminen länteen kohti Pyhävaaran lakea. Kokonaisuutena aika selkeä ja melko tylsä etappi.
Kuusamo on minusta hukannut ihan hyvän mahdollisuuden tehdä Kuusamo–Ruka välille vaellusreitti. Alussa ei toki voisi taajamaa ohittaa, mutta golfkentän alkavan moottorikelkkareitin (en tiedä millainen se on, en mennyt siitä) varmistaminen jalkapatikkaan soveltuvaksi vie tuolle maastopyöräreitille. Sieltä joko 5-tien läheltä pohjoiseen tai vaihtoehtoisesti Kapustavaaran ja Tuovilan kautta Nissinjärven itäpuolelta voisi aueta pääosin metsäteitä reitti. Noh, sellaista ei siis nyt oikein ole.
Pyhävaaralle tullessa taivaalta vähän tihutteli vaikka päivä oli ollut muuten aurinkoinen. Kodassa oli riittävän leveät penkit joten yövyin sisällä. Matkalla en ketään nähnyt, illan aikaan kodalla kävi muutama ulkoilija kääntymässä mutta muuten sain olla ihan yksin. En siis ihan Pyhävaaralle mennyt (kota on Pikku-Pyhävaaralla), joten korkein kohta jäi näkemättä. Sinne ei ole huollettua reittiä ja pätkä kodalta Pyhävaaralle menee kostean kurun kautta enkä halunnut lähteä aamulla erikseen kenkiäni sinne kastelemaan. (Pari pitkospuuta auttaisi paljon.)
Karhunkierros
3.6. Pyhävaara–Porontimanjoki (21.6 km, 7:24)
Ajoitin matkani Pyhävaaralta mäkeä alas Rukalle paikallisen K-kaupan aukeamiseen. Sieltä makkaraa ja vähän muuta evästä, vesitankkaus ja kohti Karhunkierroksen alkua.
Karhunkierroksen portilla mieleen palasi miten minun oli ollut tarkoitus ostaa vessapaperia, wipesejä tai jotain, kun olin epähuomiossa ottanut vajaan vessapaperirullan mukaan… jaa-a, päätin pihistellä arkeissa sensijaan että olisin enää ruvennut rinnettä alas ramppaamaan.
Pääosa Karhunkierroksen kulkijoista menee reitin pohjoisesta etelään, minä etelästä pohjoiseen. Syy tälle on selkeä: Rukaa lähestytään Valtavaaran yli joka on melkoista ylös-alas kiipeilyä jyrkkiäkin rinteitää pitkin, eli raskasta. Pohjoisesta etelään tultaessa jalat ovat jo tuossa vaiheessa tottuneet rasitukseen plus rinkka on ehtinyt keventyä. Minä tietysti juuri päinvastoin, takana vasta yksi päivä ja rinkka täyteen lastattuna.
Valtavaara oli kyllä raskas. Toisaalta maisemia aukeaa koko ajan, oman etenemisen näkee konkreettisesti kun jokaisen nousun jälkeen voi katsoa taaksepäin ja nähdä Rukan rinteiden etääntyvän!
Käytännön huomioita: Valtavaaranlammen keittokatos on iso ja hyvin suojattu. Jos sää on kurja, se on hyvä paikka levähtää säältä ja tuulelta suojassa. Samoin huonolla säällä Valtavaaran päivätupa tarjonnee paikan kerätä voimiaan. Tällä reissulla sää oli hyvä, lämmin, joten vietin lepo- ja maisemankatselutauon ihan ulkosalla. Olin päättänyt pitää lounastauon Suolammella, joten vielä muutama ylös-alas-ylös-alas ja saavuin lammelle.
Suolampi oli yllättävän kirkasvetinen. Nimestä tulee mieleen mutainen, sameanruskea vesi, mutta pohja näkyi hyvin eikä vedessä ollut mitään selkeää sävyä. Siitä oli hyvä suodattaa itselle pikkupulloon lisävedet (elektrolyyttitabletilla terästettynä—tässä kelissä ja kuormalla hikoili niin paljon, että suolojen saannista pitää huolehtia) ja keitettyä vedet ruokaa varten. Hyppäsin lopulta myös lampeen huuhtoakseni hiet pois. Matala ja tummapohjainen lampi oli jo lämmin!
Suolammelta mentiin taas ylös ja alas, matkalla oli köysinousuja ja -laskuja. Konttaista ennen tien yli ja kohti Konttaisen lakea. Olin päättänyt kulkea Karhunkierroksen virallisen reitin vaikka se olisi työläämpi, tässä olisi Konttaiselta päässyt pohjoiseen vähän pienemmällä kiipeämisellä menemällä vastapäivään. Valtavaaran kiipeämosen jälkeen kävi kyllä mielessä, sitä en kiellä. Kiipsein Konttaiselle lopulta kuitenkin askelia laskien ja aina 40 pariaskeleen jälkeen hengähtämään. Lopulta huippu tuli näkyviin ja jäin toviksi evästämään.
Konttaiselta alas, suon poikki, metsään ja jälleen vähän nousua. Olin jo ruvennut kartasta laskemaan monta nousua on edessä ennen Porontimanjokea. Yksi kerrallaan! Isolle Kumpuvaaralle noustessa tuli kyllä jo ärräpäitä, mutta siitä onneksi oli Kumpuvaaran laavulle alamäkeä. Siellä tauko, lisää vettä. Laavulla oli nuori nainen joka oli tullut Kemivaarasta samalla bussilla, hypännyt siitä pois Rukalla. Oli kuulemma yöpynyt Suolammella neljän saksalaisen seurassa.
Jatkoin matkaa ja vastaan tuli neljä suomalaista miestä, jotka kertoivat hekin törmänneensä noihin samoihin neljään saksalaiseen. Olivat kuulemma valittaneet suomalaisesta naisesta joka oli kuorsannut yön läpi 🤣 Kumpuvaaran laavulta on helppo pätkä kunnes aletaan lähestyä Vattuvaaraa jossa taas mennään vähän ylös. Nämä nousut eivät enää tuntuneet niin pahalta, ei varsinkaan Konttaisen jälkeen.
Porontimanjoella tuvat olivat täynnä (toisessa oli kuulemma jo hyvin nukkuvat saksalaiset…) joten teltta maastoon, pulahdus joessa huuhtomassa hiet pois, vesihuolto, makkaranpaistoa, ja nukkumaan. Uni tuli helposti.
Tänä päivänä laskin 12 vastaan tulevaa eli pohjoisesta etelään kulkemvaa vaeltajaa (en laskenut päivämatkalaisia).
4.6. Porontimanjoki–Jussinkämppä (20.6 km, 6:21)
Nukuin pitkään ja kasasin kamppeeni hissukseen. Edellisenä iltana samaan aikaan leiriytyneet riippumattoilijat olivat jo lähteneet. Lähdin lopulta vasta kymmenen jälkeen liikkeelle. En osannut arvata miten vaikeaa tai helppoa tuleva maasto olisi, lisäksi sääennusteessa oli ukkosen mahdollisuus, joten arvailu siitä pääsinkö Ylikodalle vai Jussinkämpälle jäi elämään. (Yritin Jussinkämpälle, yksi eilen illalla saapuneista oli tullut Ansakämpältä asti, joten ajattelin senkin olevan ehkä mahdollinen.)
Porontimanjoelta Myllykosken tuvalle reitti oli helppoa, pääosin tasaista ja leveää kangasmetsän hiekkapohjaa. Ohitin Puurosuon laavut (kaksi kappaletta). En ollut halunnut sinne edetä koska en ollut varma veden saannista, mutta vieressä menevä purossa olisi ollut riittävä virtaus (tummahkoa vettä, tosin).
Taakse oli ryöminyt tummia pilviä ja kaukana jyrähteli. Jäin Myllytuvalle tauolle, evästelemään, ja pohtimaan jatkaako seuraavaan suojaan vai jäädäkö tuvalle odottamaan ukkosrintaman ohikulkua. Taivas tummeni ja kannoin tavarat sisälle, pian sen jälkeen taivas aukesi ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Siellä meni sitten ihan hyvä tovi sateen taukoamista odotellessa…
“Virallinen” Karhunkierros kulkee tässä Kitkajoen etelärantaa Siilastuvan ja Harrisuvannon kautta, mutta itse halusin mennä Kallioportin kautta. En ihan tiennyt mitä vastassa oli (kiipeämistä taas!), mutta kannatti. Kallioportilta aukeaa todella mahtava maisema, sen alle jää maisema ikäänkuin “kattilaan”, jossa alas on pitkä matka mutta kaikkialta reunoilta nousee ylös rinteet. Suomessa ei moista pienellä alueella olevaa isoa perspektiivin / syvyyden muutosta pääse näkemään. (Tämä on kai jonkin verran lyhyempi, joskin luulen eteläisen reitin olevan paljon helpompi jaloille.)
Myllykosken jälkeen maasto muuttui hankalammaksi, eli enemmän metsäpoluksi. Juurakkoja, mutaisia tai vetisiä kohtia, ylös ja alas menoa. Käytännössä Myllykoskelta Päähkänän laavulle koko matka oli työlästä, joskin eri paikoissa eri tavalla. Mutta ne maisemat… aina kun polku koukkasi Kitkajoen rannalle sai ihastella joen voimaa ja vastarannan jyrkkiä kalliota.
Päähkänällä pysähdyin eväälle ja vesihuollolle. Huollettu paikka, joskin jos yövyt näillä seuduilla suosittelen valitsemaan joko Vennäänmutkan tai Ylikodan alueet. Päähkänä on vähän kosteahko (hyttysiä) ja pääsy joelle on melko kapea. Noilla toisilla paikoilla on enemmän tilaa, ja Ylikodalla on leveät penkit (kurkkasin sisälle) jos on tarve yöpyä siellä.
Jatkoin kuitenkin amtkaa, vaikka kieltämättä jo väsytti (varsinkin eilisen kiipeilyn jälkeen), ajattelin että kunhan selviän Ylikodan jälkeisestä noususta, loppumatka Jussinkämpälle on helpompaa.
ARGH. Se nousu olikin sitten tuskainen, tähän suuntaan. Voi niitä jotka pääsevät pohjoisesta etelään tässä helpompaan suuntaan.
Tuvassa oli viisi ihmistä. Sinne mahtuu 20. Joten ei muuta kuin kamat vapaaseen nurkkaan! Pesulle, sitten ruokaa, ja aika äkkiä taas petiin. Vähän lueskelin kirjaa. Pyörin usean tunnin huonoa unta kunnes tajusin pistää särkylääkettä naamaan—kipeät lihakset vaivasivat. Sitten sain kunnolla unta.
Tänään vastaan tuli 25 vaeltajaa (Myllykosken seutua lukuunottamatta ei päivämatkalaisia).
5.6. Jussinkämppä–Savilampi (31.9 km (miinus n. 3 km), 7:59)
Kämpällä oli lopulta yksitoista ihmistä yötä, eli tilaa oli ihan hyvin. Illalla oli saapunut vielä kolme tyttöä (veikkaisin 15-17 vuotta vanhoiksi), selvästi kuitenkin kokeneita vaeltajia. Aamulla he nukkuivat sikeästi vaikka kaikki muut olivat jo heränneet ja hissukseen keränneet kamppensa 😊
Aamiainen, vesihuolto, liikkeelle. Jussinkämpän jälkeen mennään melko mukavassa metsämaastossa (harjun huipulla?) Kulmakkopurolle asti. Pääosin alamäkeä tähän suuntaan. Kulmakkopuron tulipaikka ei ollut kummoinen, luulen että melko itikkainen (nyt ei ollut vielä itikka-aika) myöhemmin. Kulmakkopuron jälkeen tulee aika jyrkkä lasku—luulen että toiseen suuntaan kulkuessa matka Ansakämpältä Jussinkämpälle on aika rankka. Pitkä pitkä pitkä nousu.
Tuon laskun (pohjoiseen mennessä) jälkeen tulin tasaiseen hiekkamaastoon, polku on leveä. To-del-la helppokulkuista. Ohitin Ansakämpän, en halunnut lähteä kapuamaan alas joten itse tupa jäi näkemättä. Tästä eteenpäin reitti on pääosin hyvin helppokulkuista, Oulangan luontokeskusta lähestyessä paikoitellen juurakkoisempaa kuusimetsää, mutta kokonaisuutena nopeakulkuista maastoa. Merenojan tulentekopaikalla laskin rinkan hetkeksi maahan ja söin vähän välipalaa, siitä olisi kuitenkin vielä tunti luontokeskukseen.
Pysähdyin vielä Kiutakönkäällä. Luontokeskuksella suuntasin suoraan ravintolaan, siellä oli lounaaksi savuporokeittoa. Nam! Olin pääosin syönyt näkkäriä voilla, juustolla ja salamilla. Suolammella olin syönyt lyofoodin nokkoscurryä… puolikkaan pussin, sitten rupesi tökkimään. Oli hyvä saada hyvää lämmintä ruokaa.
Luontokeskukselta patikoin leirintäalueelle jonka kioskista ostin makkarapaketin ja jatkoin matkaa vajaan kilometrin, kunnes tajusin unohtaneeni vaellussauvat luontokeskukselle. Toinen kerta. Ne olivat jo kerran jääneet Myllykosken tupaan, tosin silloin olin ehtinyt vain kiivetä yhdet portaat ylös. Nyt tuli noin kolme kilometriä edestakaisin. (Rinkan jätin leirintäelueen respaan, en sitä koko matkaa luontokeskuselle kantanut.)
Siis, uudestaan.
Oulangan luontokeskukselta suunnilleen Taivalkönkään lähestymiseen reitti on melko helppokulkuista. Toki maasto on vaihtelevaa, välillä on metsäisempää, välillä kivikkoisempaa, mutta pääosin kuivaa kangasmetsää. Taivalkönkäälle saapuessa sitten onkin taas korkeaseroja ja koskien ylityksiä.
Taivalkönkään tuvan edustalla oli kymmenkunta ihmnistä, en viitsinyt edes kurkata sisään vaan päätin jatkaa matkaa. Savilammen autiotuvalle ei enää ollut edes kovin pitkä matka. Tämäkin maasto, vaikka metsäisempää, oli myös suhteellisen helppokulkuista. Ohitinpa Kuusamon ja Sallan rajankin.
Savilammella oli suomalais-ruotsalainen nuori pariskunta, mutta tilaahan tuvalla oli. Myöhemmin tuli vanhempi pariskunta (joiden häävuosipäivä olisi huomenna!) tupaväkeen mukaan, lisäksi maastoon nousi illan aikana ainakin kolme telttaa. Joelle ei tässä kivikon ja virtauksen takia ole asiaa uimaan, mutta rannan lähellä on sen verran suvantoa että ainakin vedessä voi istua ja pestä itsensä.
Vastaan tuli 66 vaeltajaa, Oulangan tuntuvilla paljon päivämatkalaisia. Vastaan tuli paljon partiolaisia joilla oli menossa jokin ryhmävaellus. Plus voi olla että Oulangan kansallispuiston lähellä on paljon sellaisia jotka tekevät vain Hautajärvi-Oulanka tai Oulanka-Juuma välin.
Tapsakantaival
6.6. Savilampi–Palotunturi (36.9 km, 9:20)
Savilammelta olisi noin 17 kilometriä Hautajärvelle. Kuulin että tämä olisi vähän hankalampi pätkä, ainakin Perttumakoskelle asti. Ja niinhän se oli, paljon vetisiä kohtia, juurakoita, nousua ja laskua. Ei yhtään mieluinen. Ei ehkä vaikein, mutta tässä vaiheessa odotin jo pääseväni Hautajärvelle—Karhunkierrokseen loppuun. Hyttysiä oli alkanut myös ilmestymään ja niistä alkoi olla jo vähän vaivaa pysähtyessä. Perrumakoskella oli jo ininää ihan riittävästi.
Siitä eteenpäin pikkuisen helpompaa ja Hautajärveä lähestyessä lopulta helppoa reittiä. Hautajärvellä lounas, tällä kertaa lohikeittoa. Huoltohommia. Juttelin kahvilassa henkilökunnan kanssa ja kuulin että Sallaan vievällä reitillä (Topsakantaival) on vähemmän kulkijoita, kuulemma oli viime päivinä ollut yksi kumpaankin suuntaan. Toki kaikki eivät välttämättä tässä pysähdy tai kerro reitistään.
Minulla ei ollut mitään käsitystä Hautajärvi-Sallatunturi välisen reitin kunnosta. Aiemmilla pätkillä joilla olin “UKK-reitillä” kulkenut tuo “UKK-reitti” oli pääosin ollut huoltamatonta ja umpeen kasvanutta pöheikköä. En siis oikeasti yhtään osannut etukäteen tietää miten pitkälle pääsisin tänään. Olisiko maasto umpeen kasvanutta pöheikköä ja nopeus 2 km tunnissa? Vai jotain muuta?
Positiivinen yllätys oli heti, se miten hyvin reitti oli merkitty. Kyltit olivat tuoreita. Olisiko reitti kattavasti huollettu?
Olin ajatellut että minimitavoite olisi Tervalammen kota (joka olikin iso) ja Konttilampi varsinainen tavoite.
Tämä reitti erosi Karhunkierroksen reitistä siten, että on selvästi vähemmän kuljettu. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, hyvää on se, että maapohja ei ole jauhautunut mutaiseksi, huonoa se, että se ei ole aina niin “polku” vaan monesti lähinnä viite maastossa. Plus tämä on selvästi vetisempi reitti. Ei siten, että pitäisi kävellä lammen poikki, vaan siten, että maasto on luontaisempaa, sammalpohjaista monesti, menee paikoin moottorikelkka- ja muiden reittien yhteydessä, ja ne ovat joskus hmmm, “kosteita”. Käytännössä tämä reitti vaatii jonkin sortin vedenkestävät kengät (tai sukat). Minulle ei ollut kumpaakaan, eli popoja ja sukkia piti tällä matkalla kuivattaa ahkerasti…
(Karhunkierroksella sanoisin että kengät olivat välillä “kosteat”, Topsakantaipaleella selvästi “märät” koko ajan.)
Tulin Kontinlammelle. Tervalammen jälkeen on useampi nousu ylös, sitten laskua, ja taas nousua. Raskasta, melkein yhtä paljon nousua tänä päivänä kuin Rukalta lähtiessä!
Kontinlammella kuitenkin pohdiskelin.
- Palotunturin kodalle ei ole varsinaisesti pitkä matka.
- Joskin nousua sinne olisi jonkin verran.
- Sää oli hyvä ja olinhan napapiirin pohjoispuolella, joten aurinkoa riittäisi pitkälle yöhön.
- Sää muuttuisi yöllä sateiseksi ja jatkuisi sellaisena melkein koko perjantain.
Nousisinko mieluummin väsyneilläkin jaloilla hyvässä säässä, vai lepäisink ja seuraavana päivänä aloittaisin nousulla märällä ja sateisella rinteellä?
Päätin puskea vielä Palotunturin kodalle. Se on lammen rannalla vähän itse Palotunturin laelta alhaalla, tavallaan “kuopassa” suojassa, joten se ei olisi aivan pahimman sään armoilla.
Tervalammella vieraskirjassa oli ollut kolme patikoijan merkintä, olivat matkalla samaan suuntaan. En ollut nähnyt heitä Kontinlammella, mutta löysin Palotunturin kodalta. Olivat pystyttämässä telttaa—tämä kota vuosi, siitä oli varoitustekstikin kodassa—joten teltan pystys edessä minullakin. Sitten veteen hiet pois, iltapala ja muut huoltotoimenpiteet. (Sain vinkin alarinteellä olevasta lähteestä, kävin hakemassa vettä, mutta kiroilin koko matkan että olin unohtanut hyttyskarkotteen ja/tai kuoritakin… palatessa ylämäkeen ei juuri voinut pysähtyä!)
Väsyneenä. Nukkumaan. Zzzz….
Ennen Hautajärveä vastaan tuli 23 vaeltajaa, joista kaikki paitsi kaksi vasta Hautajärveä lähestyessä. Sinne tulee yhteysbussi puolenpäivän tienoilla (?) joten porukka myös lähtee suunnilleen samaan aikaan.
7.6. Palotunturi–Aihkipetsi (10.0 km, 3:04)
Yöllä tuli vettä. Teltassa, vällyjen alla, nukuin hyvin. (Särkylääkettä ennakolta…) Nukuin kymmeneen asti, jonka jälkeen kömmin kodalle. Muu porukka oli siellä jo viettänyt aamun ja oli pakkaamassa jatkamaan matkaa. He menisivät edelläni Aihkipetsiin, minä päätin odottaa jotta saderintama menisi kunnolla ohi. Lähtisin vasta pitkälle iltapäivällä, matka olisi onneksi tänään lyhyt.
Levitin kengät ja ulkoteltan kotaan kuivumaan, pidin tulta yllä, söin, pakkasin. Lueskelin. Vietin siinä viitisen tuntia ja lähdin lopulta neljän aikaan liikkeelle.
Palotunturin laskun jälkeen reitti vie Topsakka-aavan soidensuojelualueen läpi. Iso aukea aapa, näkee pitkälle. Mukava pätkä.
Suksenpaistaman lähestyessä maasto muuttuu taas metsäisemmäksi, sitten noustaan Aikkipetsille ja palataan takaisin alas. Pätkä tietä ja taas metsään, lähestytään Aihkipetsin tupaa. Olin kovin tyytyväinen tuvan tullessa näkyviin. Aiempi porukka olikin jo siellä, tupa lämpimänä ja vielä yksi paikka minulle napattavaksi. Tavarat kuivumaan! Koska päivä oli ollut viileämpi ja matka oli lyhyt, olin tarkoituksella kulkenut hitaammin kuin mitä normaalisti menisin välttääkseni hikoilemasta liikaa. Hyvä näin, tuvan lammessa uimaan olisi pitänyt tehdä pidempi lenkki, sillä lammen eteläranta oli soinen ja matala—pohjoisrannalla oli kivikkoa, sieltä olisi ollut helpompi päästä syvään veteen.
Nukahdin, mutta kirja (Rosa & Björk) oli jäänyt sen verran jännään kohtaan, että havahtuessa oli pakko jatkaa se loppuun. Vasta sitten pysyville unille.
Vastaan tuli kolme matkaajaa, kaksi paikallista miestä ja yksi nuori nainen, joka ilmeisesti oli @metsanmammu, ainakin mikäli tuvassa ollutta kirjausta oli uskominen.
8.6. Aihkipetsi–Sallatunturi (15.4 km, 3:57)
Tavoitteena oli päästä viiden bussiin, jolla Kemijärven asemalle. Olin edellisenä päivänä jo ostanut junalipun (suihkullinen hytti—ei ollut muita jäljellä—suolaista on) joten vaihtoehtoa ei ollut. Perille pitäisi päästä vaikka ryömien.
Sää oli selkeämpi, mukavan viileä, aurinko pilkotteli esiin. Hyvästit tupakavereille (he lähtisivät tällä kertaa myöhemmin) ja matkaan. Maasto aluksi metsäistä, mutta Ruuhitunturin risteyksen jälkeen selvästi leveni, varmaan päivämatkalaisia poropuistolta Ruuhitunturille on kuluttamassa reittiä auki. Siskelilampea lähestyessä tullaan suomaastoon ja pitkospuille. Kota on nätissä paikassa, pysähdyin jalkoja lepuuttamaan. Tuuli tai viileämpi sää piti itikat poissa.
Loppumatka poropuistolle aika suoraviivaista, Kolmiloukkosenvaaran laskun jälkeen reitti muuttuu esteettömäksi eikä tarjoa enää mitään haasteita. Poropuistolta UKK-reitti menisi maastossa 950-tien pohjoispuolelta, mutta päätin ottaa lyhyimmän ja nopeimman reitin eli lähdin kevyen liikenteen väylää.
Jossain vaiheessa tajusin ehtiväni aikaisempaan bussiin, jolla olisin Kemijärvellä hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Ehdin käydä Keloravintolassa vetämässä burgerin naamaan ennen bussin lähtöä. Kemijärvelle, hyppäsin ABC:llä pois ja kävin kaupasta hakemassa junamatkaevästä. Sitten vielä ah, pätkä juna-asemalle, jonka mielelläni olisin hypännyt kokonaan yli, enää ei tehnyt mieli yhtään patikoida. Asemalla piti tappaa aikaa kolmisen tuntia, sitten kyytiin, oluelle, suihkuun ja loppuilta meni videoita kännykältä katsellessa.
Ainiin, unohdin taas vaellussauvat tuvalle! Kolmas kerta 😂 Onneksi ehdin alle sadan metrin päähän ennenkuin “jotain puuttuu” tunne havahdutti.
Ajatuksia
Toukokuun loppu (kuten viime vuonna) ja kesäkuun alku on hyvää aikaa vaeltaa Lapissa, itikat eivät vielä ole heränneet eivätkä ole vaivaksi asti. (Loppua kohti niitä alkoi esiintyä, mutta ei vielä taivaat pimentävästi.) Osuin hyvin juuri tähän saumaan.
Jälkiviisaana olisi pitänyt ottaa mukaan vedenpitävät sukat, olisin voinut sitten vaihtaa niihin tarvittaessa. Jalat pysyivät kuitenkin ehjänä, vaihtelin aina kuiviin sukkiin ja käytin ahkerasti talkkia. Palotunturilta lähtiessä tosin toinen pohjallinen meni vähän huonosti kenkään enkä tyhmästi korjannut sitä, kiitoksena alkava rakko, joka onneksi pysyi kurissa loppuun asti.
Kumpparit olisivat kuitenkin olleet ehkä vähän turhan järeä valinta, varsinkin Karhunkierroksen osuudelle. Tai vettä pitävät vaelluskengät, nämä eivät sellaiset ole (tai ole enää)…
Tällä matkalla keskinopeus oli 22.6 km/pv, mikä on aika kova ainakin jos katsoo pitkän välin keskiarvoa. Vaarojen ja tunturien yli kulkeminen selvästi hidastaa tahtia, ja Sallatunturista pohjoiseen lähtiessä niitä sattuu enemmän ja enemmän reiteille. Tällä reissulla minulla oli varattu yksi päivä puskuriksi (plus yksi tai kaksi vielä mahdollista joustaa töistä). Sunnuntai kyllä meni toki kotona koko päivä levyttäessä, sen verran mehut oli imetty tyhjiin…
| 3-8.6. | Yhteensä | |
|---|---|---|
| Kesto | 7 pv | 66 pv |
| Matka | 157.8 km | 1380.2 km |