Kuten jo mainitsin niin keskityn ensin ihan vain matkan päivä-päivältä kuvaukseen ja jätän yleisemmän pohdinnan UKK- ja itärajan retkeilyreitistä myöhempään. Tämä kirjoitus kattaa vaelluksen Kajaanista Suomussalmelle. Suomussalmelta Hossaan laitan myöhempään tekstiin.

Kajaani

Matkasin Kajaaniin junalla ja majoittauduin hotelli Kajanuksessa. Vaikka olin alunperin suunnitellut ottavani Kajaanista mukaan makkaraa, olutta, leipää ja leikkelettä, päätin jättää tuoretuotteiden hankinnan väliin. Ruokaa oli ihan riittämiin ja seuraavaan kauppaan olisi vain parin päivän matka. Lisäksi voimassa oli ruohikkopalovaroitus (ja paikoitellen metsäpalovaroituskin¹) joten ennakoin etten avonuotioita olisi ainakaan heti tekemässä.

16.5. Kajaani-Miesjoki (21.8 km, 4:59)

Olin vilkuillut tulevan viikon sääennustetta ja tiesin odottaa saderintaman tulevaksi vaelluksen toisena päivänä, eli keskiviikkona. Olin alunperin suunnitellut tänään tiistaille ja huomiselle keskiviikolle molemmille noin 25 kilometrin päivämatkaa, mutten halunnut tehdä pitkää päivämatkaa sateessa. Arvelin että Miesjoen varrelta löytäisin sopivan paikan teltalle—joesta saisin vettä—mutta matkaa tulisi hotellilta yli 30 kilometriä, enkä halunnut riskeerata jalkojen vointia heti pitkällä päiväetapilla.

Vaikka rinkkaa ja kumppareita olin testaillut, ihan sataprosenttinen luottamus ei vielä ollut muodostunut. Hiertäisikö jostain? Pitäisikö rinkan painoa jakaa uudestaan? Päätin keventää matkaa ja menin ensimmäiset kymmenen kilometriä paikallisbussilla hotellin edustan pysäkiltä Kuluntalahteen.

Se olisi sitäpaitsi ollut vain kevyen liikenteen väylää ja paikallistien reunaa anyway. Olen tainnut jo parikin kertaa todeta, etten pyri 100% täydellisyyteen. On parempi antaa vähän periksi ja jaksaa kokonaisuutena paremmin kuin hammasta irvistäen ajaa itsensä keskeyttämään.

Reittiä tutkiessani olin bongannut Jormuassa laavun, jota ei kuitenkaan ollut LIPAS-tietokannassa. Netistä löysin kuitenkin kyläyhdistyksen uutisen ja kuvia laavusta, joten olin luottavaisesti suunnitellut sinne lounaspysähdyksen. Keittelin vedet kaasukeittimellä ja suodatin juomatäydennystä melko mutaisesta jokivedestä.

Tai no, laavu? Ei siihen makuupussia saa ihan levitettyä, mutta ei se ihan kotakaan ole. Puolikota?

Jormuasta jatkoin metsätielle ja sieltä pätkän metsän läpi. Kartassa siinä oli vanhaa metsätietä (katkoviiva), mutta se oli jo pahasti umpeen kasvanutta. Melkoista rämpimistä. 25 minuuttia 900 metrin matkaan. Toki, vaihtoehtoa ei tässä kohtaa juuri ollut, käytännössä ainoa vaihtoehtoinen reitti Jormualta Kontiomäelle oli 5-tien vartta pitkin (tai junarataa—tällä osuudella on raskasta puutavaraliikennettä joten kiitos ei). Kontiomäellä ylitin ratapihan, jatkoin hyvää metsätietä ja pikku pätkä kangasmetsän läpi ja taas tielle.

Metsä- eli hiekkatietä kulkeminen oli joutuisaa, ja sopivassa kohdassa lähellä Miesjokea kipusin tieltä metsään, heitin rinkan maahan ja pidin evästauon. Sitten kävin etsimässä sopivan telttapaikan, palasin hakemaan rinkan ja jatkoin teltan pystyttämiseen, veden hakemiseen ja ruuan kokkaamiseen.

Noudatin koko matkan aikana varsin orjallisesti jalkahuoltorutiinia: tauolla kengät jalasta, mielellään myös sukat. Sukista nypitään neulaset pois. Tauon jälkeen jalkoihin talkkia ja sukat jalkaan. Illalla rasvaa. Minulla oli kahdet sukat päällekkäin, alempana ohuet ja päällä vähän enemmän vaimennusta tarjoavat. Olin alunperin varannut ohuet villasukat päällisukiksi, mutta Kajaaniin päästyäni ajattelin sään olevan turhan lämmin joten hain urheiluliikkeestä vähän viileämmät päällisukat.

Eli aamuisin teippasin kantapäät, käytin talkkia ja kaksia sukkia kumppareissa². Lepuutin jalkoja aina kun pystyin. Toimi hyvin, ei rakon rakkoa koko matkalla!

Lueskelin illalla, mutta uni vei minut helposti pedin pohjalle. Yöllä ripsotti vettä.

17.5. Miesjoki-Saukkovaara (17.9 km, 4:13)

Aamulla sää oli kuiva yöllisestä ripsottelusta huolimatta. Tiistain puolipilvinen taivas oli vaihtunut tasaisemman harmaaseen pilvimattoon. Sääennuste näytti enemmänkin myöhemmin päivällä tihkusateiselta kuin rankkaa sadetta povaavalta. Toisaalta pääsisin Saukkovaaran tuvalle (Tuulentupa) kuivaan ja lämpimään.

Vettä tuli vähän vaihtelevasti. Tihutti välillä, sitten välillä ei. Juuri siinä rajalla, että kannattaako olla koko kuorivaatesetti (eli hikoaa) vai vähemmän (kylmettyy).

En lounaan aikaan aikaan löytänyt oikein kunnon paikkaa suojaksi sateelta, jotta olisi voinut levittää varusteet ja heittää päälle taukovaatetta (ilman pelkoa että satunnainen kuuro kastelisi kaiken). Päätin jättää lämpimän lounaan väliin ja edetä tuvalle asti eväspatukoiden ja karkin avulla. Liikkuminen pitäisi kuitenkin lämpimänä.

Saukkovaaralle vei ensin hiekkatie, josta sitten haarautui merkitty polku. Ihmettelin matkalla lehtikuusien määrää. Miksi niitä oli niin paljon? Onko niitä erikseen sinne istutettu joskus?

Olin tullut etelästä 19197-paikallistietä ja se kohtasi lopulta UKK-reitin. Tästä jatkoin sitten pääosin UKK-reitiä aina Suomussalmelle asti. Tai ainakin sitä mikä karttapohjaan on UKK-reitiksi merkitty, koska LIPAS-kannassa näitä pätkiä ei ole monesti enää merkitty, eikä siis myöskään ylläpidetty…

Etelästä Saukkovaaralle saapuessa polun alkuosuudella on hakkuuaukeita. Suomen metsät ovat pääosin puupeltoa, joten ainahan niistä satoa niitetään aika ajoin. Vaikka avohakkuut ovat tavallaan rumia, tarjoavat ne vaeltaessa mahdollisuuden havainnoida maisemaa vähän laveammin. Nyt näin horisonttiin, mutta 10-15 vuoden päästä maisema ei pään korkeudelta enää aukea (ainakaan samasta kohtaa).

Kumpparit oli tälle reissulle oikea valinta. Tämä päivä kuten monet myöhemmätkin sen käytännössä todistivat. Vettä oli monin paikoin reilusti yli nilkan korkeudelle sekä niin laajalti, että lutakoiden kiertäminen olisi lisännyt matkan kestoa ihan oikeasti merkittävästi. (Onnistuin korkeavartisilla kumppareillakin pludaamaan pari kertaa!)

Lopulta, vähän märkänä ja myös kylmettyneenä pääsin Tuulentupaan, eli Saukkovaaran autiotuvalle. Kyltti tuvalla kertoi paikan olevan päivätupa, mutta että sitä voisi tarpeessa käyttää myös yöpymiseen. Tästä päivätupadetaljista en ollut netissä huomannut mitään mainintaa—tulkitsin kuitenkin jalkaisin liikkuvalla olevan perusteltu tarve tuvan yöpymiskäyttöön. Tuvan lavereille olisi varmaan mahtunut kymmenen henkeä nukkumaan, joten tilaa oli (olin ainoa yöpyjä kaikissa paitsi aivan viimeisellä tuvalla).

Kamiinaan tuli, märkä teltta auki kuivamaan, täytin halkolaatikon liiteristä ja sitten lämmintä ruokaa. Löysin sulavesipuron josta sain kylmää ja kirkasta vettä. Tuvan (ja läheisen laavun) luona oli suuntakyltti tekstillä “VESIKUOPPA”, mutta en mitään sellaista löytänyt. Voi olla että kuivalla kelillä vettä joutuisi hakemaan vähän kauempaa.

Olin saapunut tuvalle jo ennen kahta, joten loppupäivä meni kuivatellessa, lämmitelessä, evästellessä ja kirjaa lukiessa—eli aikaa tappaen.

Sekä sääennustetta katsoessa. Sää olisi torstaina melko tuulista ja sateistakin, mutta sen jälkeen selkenisi, ja kirkas taivas toisi jopa hallaa perjantain vastaiselle yölle. Jokikylässä oli karttaan merkitty laavu johon olin suunnitellut seuraavaa yöpymistä, mutta epäröin. Sitä ei ollut merkitty LIPAS-kantaan.

Olin testannut varusteeni pikkupakkasella, joten tiesin pärjääväni lämpötilan suhteen. Punnitsin kuitenkin tilannetta. Pärjääminen ei tarkoita sitä, että on välttämättä mitenkään mukavaa. Päättäisin aamulla.

18.5. Saukkovaara-Ristijärvi (8.1 km, 2:24)

Tästä tulisi välipäivä. Päätin mennä leirintäalueelle ja ottaa sieltä mökin. Luotin kyllä ihan sokeasti siihen, että toukokuulla olisi vielä vapaata enkä soittanut etukäteen varausta 😇

Nitkuttelin Saukkovaaran rinnettä alas erinäisiä polkuja pitkin ja tallustin leirintäalueelle. Tarjolla oli pikkumökkejä, mutta päätin investoida luksukseen ja otin isomman mökin jossa oli SAUNA.

Ahhhh. Miten. Ihanalta. Se. Lämpö. Tuntuikaan. Kotona viihdyn saunassa ehkä 10-15 minuuttia, täällä meni varmaan yhteensä tunti. Sitten pyykkihuoltoa kun kerran mökissä oli pesukone, vaihdoin puhtaamman setin päälle ja tepastelin Ristijärven kylille kauppaan. Tänään tankattaisiin ihan urakalla!

Sää oli tuulinen, välillä puuskissa myrskyinenkin. Rannassa ilma tuoksui järvelle. Pidän myös tälläisestä säästä ja nautin siitä makkaran ja oluen kanssa suojassa lasitetussa grillikatoksessa. Sitten taivaan yli valui yhtenäinen pilvireuna, tuuli heikkeni ja taivas kirkastui. Rintama oli kulkenut yli. Yö olisi tähtikirkas.

19.5. Ristijärvi-Hyrynsalmi (38.8 km, 8:43)

Aamu valkeni aivan käsittämättömän kuulaana ja kauniina. Järvi oli peilityyni, taivaalla ei pilvenhattaraakaan.

Pakkasin, putsasin jälkeni, tiputin mökin avaimen postilaatikkoon ja lähdin jatkamaan matkaa.

Alkumatkalla Ristijärven keskustan jälkeen pitäisi kulkea 5-tien vartta viitisen kilometriä. Olisin voinut koukata etelään UKK-reitille ja välttää tienvarren, mutta ennakoin liikenteen olevan tänään kevyttä. Torstaihan oli ollut helatorstai, ja monet ottaisivat perjantain (tämän päivän) vapaaksi. Halusin myös minimoida ylimääräiset mutkat koska joko majoittuisin maastossa, tai etenisin Hyrynsalmelle asti. Minimoimalla matkaa pidin jälkimmäisen vaihtoehdon ehkä saavutettavissa olevana.

Pysähdyin Jokikylän tienoilla juttelemaan paikallisen emännän kanssa (piha täynnä metsureita kaatamassa hankalassa paikassa olevaa puuta). Kuulin, että jäät olivat lähteneet Emäjoesta vasta edellisenä viikonloppuna! Sekä sen, että a) edessä oli tosiaan kaksi laavua ja b) tarkoitus olisi uusia ne, eli suomeksi sanottuna ne eivät välttämättä nyt olleet ihan priimakunnossa… tässä valossa edellispäivän päätös olla yöpymättä Kalliokosken laavulla alkoi tuntumaan ihan hyvältä valinnalta.

Kalliokosken laavu, hmmm… kyllä siinä yöpyisi, tosin puolet laavun lattiasta puuttui kokonaan. Liiteriäkään ei ollut, joten illan istuminen olisi ollut vähän ankeahkoa. Siis ei laavu missään nimessä huono ollut, mutta se on ehkä enemmänkin tarkoitettu paikallisten (omat puut mukaan!) illan istumiseen kuin patikoijan yöpymiseen. Joten lounaan ja lepohetken jälkeen matka jatkui ensin Emäjoen vartta ja sitten pohjoiseen, kohti voimalinjoja ja sen vieressä kulkevaa tietä. Se veisi ensin itään ja sitten pohjoiseen Seitenoikean voimalaitoksen ohi.

No, vaikka olin päättänyt minimoida matkaa, oli pakko tehdä ihan pienenpieni lisälenkki ja käydä itse voimalaitosrakennus ja pato katsomassa.

Nimellisesti kuljin kohti Hyrynsalmea UKK-reittiä pitkin joka löytyy jopa retkikartasta (mutta, tarkennuksena, ei LIPAS-kannasta, vaan ainoastaan Metsähallituksen lähdeaineistosta³). Mutta vaikka se löytyykin retkikartasta, oikeasti Kalliokosken laavulta Hyrynsalmen ns. Oravikosken laavulle reitin kunto on vähän niin ja näin. Kuljettavissa, mutta ei huollettu. Pitkospuut suurelta osin hajonneet tai hajoamassa. Merkinnät paikoitellen kuluneet puista pois. Oravijoen puusilta esitti jo vähän iän merkkejä, mutta oli muuten kunnossa (ja jos ei kantti kestä—kylpy olisi kylmä—voi onneksi nousta vieressä kulkevan junaradan penkalle ja ylittää joki sitä kautta).

Oravijoen kohdalle on joissain aineistoissa merkitty laavu. Vaikka laavua ei olekaan enää retkikartassa tai LIPAS-aineistossa, se on kuitenkin maastossa, tosin vähän samaan tapaan kuin lattialle valunut maito on edelleen maitoa. Ei siis käyttökelpoinen, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Juttelin myöhemmin matkalla Venäläisahon laavulla paikallisten kanssa, ja heiltä kuulin miten Hyrynsalmella on ongelmia nuorison käyttäytymisen kanssa (ilmeisesti tällä kertaa ihan oikeasti, vrt. yleinen nuorison käytöksen paheksunta). Oravijoen laavu ei ollut ainoa tapaus tuhotuista ulkoilupalveluista Hyrynsalmella mistä kuulin.

Olin matkalla koko ajan pohtinut “jaksanko vielä” ja todennut että kyllä, jaksan vielä. Olin rytmittänyt etenemistä tauoilla, jalat kantoivat vielä ja sää oli lämmin. Myönnetään kyllä, että Oravijoen tienoilla alkoi olla jo fiilis “voisiko kohta olla perillä”, mutta kokemus kertoo, että kroppa jaksaa vaikka mieli jo nikottelee, joten jatkoin matkaa. Viitisen kilometriä Hyrynsalmen keskustaan ja siitä kolmisen leirintäalueelle. Jaksaa jaksaa!

Saavun lopulta Hyrynsalmelle, käyn kaupassa ja ehdin vielä pizzeria-kebabiin ennen sulkemisaikaa. Syön pizzaa ja juttelen pizzerian omistajan kanssa. Kokemusta on ravintolan pyörittämisestä Turkissa joten osaamista löytyisi paljon muuhunkin kuin lähiöpizzalistaan—mutta mitäs teet, jos kysyntää ei ole kuin perusrasvalätylle?

Olen nähnyt jo monta hiipuvaa maaseutukylää, ja Hyrynsalmi on myös sellainen. Suljettuja liikkeitä. Kun keskikaljabaarit lyövät lapun luukulle, ollaan jo aika syvällä.

Laahustan lopulta leirintäalueelle. Se on vasta heräilemässä kesään, mutta olen tyytyväinen saadessani pikkumökin. Hintaero telttapaikkaan verrattuna on mitätön. Kuuman suihkun jälkeen uni tulee hyvin nop… 💤💤💤💤💤💤

20.5. Hyrynsalmi-Venäläisaho (19.8 km, 4:18)

Nukuin pitkään ja valmistelin lähtöäni tahallisen hissukseen. Olin alunperin harkinnut lenkkiä Saarijärven aarnialueen kautta, mutta halusin edellisen päivän itselleni ennätykselliset 38 kilometrin rinkkamatkan jälkeen kulkea mahdollisimman helposti, joten aarnialue jäi tällä kertaa kokematta.

Lähdin liikkeelle vasta puolenpäivän jälkeen. Tämän päivän reitti kulkisi Venäläisahon laavulle pelkästään (hiekka- ja sora-) teitä pitkin. Keskinopeuskin oli 4.6 km/h, mikä on varsin hyvä. Lyhyempiä matkoja pääsen rinkan kanssa 6 km/h vauhtiin, viisi kilometriä tunnissa tai sen pintaan on rinkka selässä itselleni ihan hyvä tahti.

Näin tänään myös ensimmäiset porot! Ja myös ainoat, sillä en koko loppumatkalla nähnyt niitä yhtään lisää 😔

Otin lounastauon pitkän kaavan mukaan. Kiire ei ollut. Ainoa mikä vähän vaivasi oli parilla tienpätkällä ollut koko tien kattava karkea (uusi) sora. Hiekkainen ajoura on kuitenkin mukavampi tallustaa.

Sää oli mukava. Eniten yllätyin päivän matkassa eniten siitä, miten vähän edellisen päivän 38 kilometriä lopulta tuntui jaloissa.

Venäläisahon laavu oli erinomaisessa kunnossa. Se onkin Suomussalmen kunnan puolella! Koska ulkoilureitit ja retkeilyinfra on kuntien ylläpitämää, kunnanrajan ylittämisen voi monesti näkee ihan konkreettisesti kun merkinnät ja viitat muuttuvat kuin taikaiskusta surkeista hyviin (tai toisinpäin).

Virittelin makuualustan ja -viltin laavun perälle. En ollut nähnyt juuri ollenkaan hyttysiä ja oletin nuotion savun karkoittavan loputkin, joten jätin sisäteltan (eli hyttyssuojan) virittelyn väliin. En ollut aamulla mikään neulatyyny, joten toimi ihan hyvin.

Mainitsin yllä jo, että tällä laavulla juttelin muutaman paikallisen (ja kahden kauniin koiran) kanssa. Mukava rupatella. Viihdyn ihan hyvin itsekseni erämaassa päiväkausia ketään tapaamatta, mutta ehkä sen vastapainoksi on sitten mukava katkoa hiljaisuutta kun polut hetkeksi risteävät.

(No jaa, yksikseni jutustelen kyllä metsänelävien kanssa. Harvemmin ne kyllä vastaavat joten aika monologia on!)

21.5. Venäläisaho-Suomussalmi (24.1 km, 5:42)

Tältä päivältä jäi vähän sellainen puoliksi tyhjä lasi fiilis. Varisköngäksellä oli kiva pysähtyä—putous oli hieno—mutta muuten välillä turhauduin reittien huonoon merkintään ja viimeiset viisi kilometriä kiroilin jo pienintäkin ylämäkeä joka vastaan tuli.

Neuvoni on tämä: Jos kulket Venäläisaholta Suomussalmelle, unohda UKK-reitti heti alkuun vaikka se retkikartta.fi-palvelussa on karttaan merkitty. Hukkasin sen maastossa ainakin viisi kertaa. Sensijaan oikaise laavulta suoraan itään joen vartta kulkevalle tielle ja seuraa sitä. Jos haluat Variskönkäälle, mene sinne Varisjoen itäpuolelta, älä länsipuolelta (ks. alla oleva kuva sillasta).

Variskönkään nuotiopaikka on huollettu ja hyvin viitoitettu Varisjoen itäpuolella (ei länsi-). Siellä ei ole laavua ja maasto on hyvin epätasaista, joten en usko että se olisi hyvä yöpymispaikka (paitsi ehkä riippumatolle).

Tulipaikalla oli jo valmiiksi tulet kun saavuin. Keitin vettä, söin lämpimän ruuan, täytin rinkan vesipussin ja päätin lähteä joen vartta seuraavan reitin sijaan parkkipaikalle ja tielle. Halusin poiketa Aiton möljän laavulla—kivikko sen edustalla oli ihan hieno—mutta olisin kiittänyt myöhemmin itseäni jos olisin jättänyt sen väliin. No, se on siellä, ja huollettu, jos satut haluamaan poiketa.

Loppumatka oli … lähinnä vain jaksamista. Kuuntelin epätoivoisesti podcasteja yrittäessäni harhauttaa itseäni pois loppumatkan ajattelemisesta. Hiihtokeskuksen tienoilla eksyin vähän suunnittelemaltani reitiltä ja päädyin ihailemaan ampumahiihtoradan ampumapaikkaa. Hiihtokeskuksen jälkeen reitillä oli laskevia kilometrimerkkejä: 5 km, 4 km ja joka merkin kohdalla toivoin että olisin missannut yhden ja jäljellä oleva matka olisikin hypännyt kaksi kilometriä eteenpäin eikä vain yhden.

Ja ylämäkiä. Jokainen iso ja pienempikin nyppy sai vastaansa nipun sadattelua.

Lopulta saavuin hotellille. Respa oli kiinni, mutta olin saanut sähköpostiin ohjeet miten päästä huoneeseen. Suihkuun, vähiten haisevat vaatteet päälle. Vaihtoehtoina oli mennä pikaisesti kylpylään, tai syömään. Torigrilli voitti.

(Kylpylä oli menossa huoltoseisokkiin juuri seuraavana päivänä, olisin ehtinyt sinne vielä puoleksi tunniksi ennen sulkemisaikaa. Vähän hassua mennä kylpylähotelliin kun siellä ei pääse sitten kylpylään…)

	16.-21.5.	Yhteensä
Kesto	6 pv	48 pv
Matka	130.5 km	1033 km

Välipäivät

Alkuperäinen suunnitelma oli olla Suomussalmella kaksi yötä eli yhden välipäivän, mutta päätin lepäillä kaksi kokonaista päivää eli kolme yötä. Osittain halusin varmistaa saaneeni levättyä riittävästi, toisaalta tiistaiksi oli ennustettu sadetta jonka voisin siten myös välttää.

Miten vietin kaksi päivää? Syöden, lukien ja telkkaria ja youtubea tillottaen. Sekä tietysti väline- (aka pyykkäystä) ja ruokahuoltoa tehden. Kävin kirjastossa, tein pari kevyttä kävelylenkkiä lähiympäristössä. Leikin turistia ja ihailin Ilmari Kiannon patsasta. Suomussalmella on ehkä vähän fotogeenisempi Suomussalmen kirkonkylä järvenselän toisella puolella, mutta en sinne viitsinyt jaksautua (olen käynyt siellä ystäväpariskunnan häissä).

---

Näin pitkästä retkestä—Kajaanista Suomussalmelle ja Suomussalmelta Hossaan—kirjoittaessa pakosti osa muistoista vähän puuroutuu gooyhteen. Faktuaalisesti myös iso osa matkasta on loppujenlopuksi aika tylsää. Kaunis maisema, mielenkiintoinen puu tai ylipäänsä metsän mukava ambienssi auttaa jaksamaan pitkiä kilometrejä, mutta aika harvoin mikään niistä on todella mieleenpainuvan säväyttävä juttu. En myöskään jaksa itse itselleni kirjoittaa dokumentaarisen lineaarista “sitten tein sitä, sitten näin tätä, sitten sitten” tekstiä. Muistan mitä muistan.

Tiedän jättäneeni paljon detaljeja kertomatta ja voi olla, että niiden puute tekee tästä tekstistä vaellusta samoilla reiteillä suunnittelevalle vähemmän hyödyllisen. Mutta, kirjoitan tätä pääosin omaksi ilokseni ja siihen pitää myös vieraiden lukijoiden tyytymän. Seuraavaan kirjoitukseen siis!