Tämän kuun alussa kirjoitin suunnitelmasta Karstula-Pihtipudas-Iisalmi noin kymmenen päivän vaellukselle. No—ihan en Iisalmeen sitten päässyt—Pihtiputaalle kyllä, mutta matkassa oli sekä hyvää että huonoa.

Ihan lyhyesti: Olisin rikkonut taas jalkoja samalla tavalla kuin viime keväänä jos olisin jatkanut Pihtiputaalta. Lopettamalla patikoinnin ennen vereslihaisia kantapäitä selviää helpommalla! Mutta käydäänpä läpi ensin päivä päivältä tätä matkaa.

11.7. Karstula-Lylyjärvi (11.2 km, 2:18)

Olin jo alunperin suunnitellut ensimmäisen päivän etapin lyhyemmäksi sillä ajatuksella että olisin saapunut Karstulaan¹ 15:30 bussilla, mutta siihen olisin ehtinyt vasta seuraavana päivänä (tiistaina). Sää oli kuitenkin muuttumassa epävakaaksi ja halusin hyötyä tiistain poutapäivän mahdollisimman paljon, joten lähdin myöhäisemmällä bussilla (johon ehdin maanantaina) jonka piti olla perillä 18:30.

Siis piti olla. Bussi hajosi Jyväskylässä. Lopulta matka jatkui korvaavalla bussilla, mutta sen seurauksena olin perillä vasta tuntia myöhemmin puoli kahdeksalta.

Mitä sitä suunnitelmista sanotaan? Että ne muuttuvat tositilanteessa… toisaalta suunnittelu kuitenkin valmistaa tekemään tarpeellisia muutoksia. Totesin, että voin patikoida korkeintaan parisen tuntia, sillä aikaa pitää jäädä leirin pystyttämiselle ja iltapalalle. Joten, miten siis muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa lennosta?

Yksinkertaistin, päätin kulkea 58-tietä pidemmälle (nopeampi vauhti kuin maastossa). Tarvitsin paikan järven rannalla, jotta saisin tuoretta vettä. Sen pitäisi myös olla paikassa, josta pääsisin jatkamaan helposti alkuperäiselle reitille Öijänniemen suuntaan. Päädyin valitsemaan paikan tukkitien päästä Lylyjärven rannalta.

Matkalta sinne ei ole hirveästi kerrottavaa. Kuljin pari pätkää metsän kautta (eli siis vanhaa pelto- tai metsäkonetietä), mutta muuten teitä pitkin. Hyttysiä kyllä riitti.

Pääsin lopulta perille. Aivan lopussa reitti meni tuoreen hakkuuaukean halki, sitten vesakkojen, ja johti lopulta suopursujen peittämälle rannalle—ei kovinkaan hyvä alusta—mutta aivan rannassa oli kapeampi kaistale tukevampaa maata sekä selvästi muidenkin (paikallisten?) käyttämä leiripaikka. Paikkaoli todella kaunis! (Tässä koordinaatit: 62.947588°, 25.050528°.)

Ei muuta kuin teltta pystyyn ja iltapalaa naamaan. Hiljaista. Vastarannalta kuului välillä naurua, lasten ääniä. Yksittäinen vene souteli hiljakseen järvellä.

12.7. Lylyjärvi-Isohiekka (28.6 km, 6:44)

Heräsin aikaisin ja olin matkalla vähän kahdeksan jälkeen. Ensin piti puskea ihan umpimetesän ja vesakoituneen hakkuuaukean läpi (2 km/h vauhdilla!) ennenkuin pääsin kunnon tielle. Siitä eteenpäin eteneminen olikin sitten ripeämpää.

Pääsin Öijänniemelle reilussa neljässä ja puolessa tunnissa. Kiitos aikaisen lähdön kellokaan ei ollut vielä kuin noin yksi. Matkaakin oli vasta alle 20 kilometriä. Tästä välistä ei ole hirveästi sanottavaa. Ihan loppuosaa lukuunottamatta matka oli rehellisesti sanottuna vähän tylsä. Metsää, metsää, metsää. Alankohan saada siitä jo tarpeekseni?

Matkalla olin pohtinut vaihtoehtoja ja katsellut sääenustetta. Joskus ennusteet kuivahtavat, mutta ei tällä kertaa. Keskiviikkona olisi tulossa vettä. Öijänniemellä ei ollut huussia tai puita, joten se olisi vähän ikävä paikka sateiselle välipäivälle. Vähän pidemmällä olisi Isohiekka, josta löytyisi molemmat. Koska päivä oli vielä aikaisessa ja jalat kantoivat (kunhan ensin viilentelin niitä järvessä), päätin jatkaa lounas- ja lepotauon jälkeen matkaa.

Pysähdyin hetkeksi Töyrilammen laavulla. Sekin oli hyvin huollettu, joten sinnekin olisi voinut jäädä, mutta katselisin mieluummin avointa järven selkää kuin lampea joten matka jatkui. Jalkoja alkoi tosin jo painamaan.

Perillä muuten tutut kuviot, leiripaikka ja teltta pystyyn. Kävin uimassa ja pesin nyrkkipyykillä² päivällä käyttämäni paidan ja alkkarit, olihan mukana myös vaihtokerrasto. Sitten vetäydyin katselemaan helmareiden EM-ottelua kännykän ruudulta. Jossain vaiheessa yötä havahduin toviksi ja kävin keräämässä vaatteet kuivumasta, hyvä niin koska myöhemmin aamuyöllä rupesi satamaan.

13.7. Isohiekka-Pieni Palojärvi (14.9 km, 3:58)

Keskiviikko oli sadepäivä. Mietin taas vaihtoehtoja. Voisin viettää päivän Isohiekalla ja jatkaa seuraavana päivänä. Toisaalta torstain säästäkään ei ollut mitään takeita, sillä sademääräennusteet muuttuivat hetkestä toiseen—eli luvassa olisi kuuroja. Huonolla tuurilla niitä voisi osua keskiviikkona koko ajan kohdalle, hyvällä tuurilla ne saattaisi välttää melkein kokonaan. Joskus on käynyt siten, että patikoidessa sadetutkasta on näkynyt miten oma reitti on jotenkin pujotellut sadekuurojen välistä. Varmaa oli kuitenkin vain epävarmuus.

Mutta. Olin suunnitellut yöpyväni 4. yön Iso-Saukkosen autiotuvalla. Jussi Korhonen oli vasta tammikuussa ladannut youtubeen videon käynnistään siellä, joten tiesin mitä perillä odottaisi. Kuiva tupa ja kamiina. Siellä voisi kuivatella varusteita. Toisaalta, Iso-Saukkoselta sinne oli yli 35 kilometriä. Vaikka olin edellisenä päivänä patikoinut lähemmäs 30 km, en halunnut yrittää sen yli menevää pakkomarssia. Kerran aiemmin tein vastaavan päivämatkan, enkä pystynyt sen jälkeen oikein liikkumaan ollenkaan.

Dilemma. En voisi yhdessä päivässä patikoida autiotuvalle. Toisaalta tänään satoi, eikä minua houkutellut teltan virittämistä sateessa keskelle märkää metsää. Karttaa selatessani huomasin sitten Pienen Palojärven laavun, joka olisi vähän lähempänä autiotupaa. Pikkuisen sivussa, eli kahden päivän kokonaismatka kasvaisi, mutta toisaalta tänään matka olisi suhteellisesti lyhyempi, ja seuraavana päivänä kuitenkin aivan järkevissä rajoissa.

Päätin lähteä laavulle. Saisin sisäteltan pakattua kuivana, ja voisin virittää sen laavulle. Pakkailin tavaroita hissukseen ja katselin sadetutkasta milloin kohdalle sattuisi ainakin pieni tauko. Lopulta sellainen tuli ja pääsin liikkeelle vähän ennen kahta iltapäivällä. Mikään kiire tänään ei olisi.

Jos kurkkaat karttaa Isohiekan tienoilla, huomaat että siitä pohjoiseen on Huhmarlahdestä lähtevä kanava, jonka yli on sen länsipäässä, Isohiekan suunnalla, silta josta pääsisi kätevästi yli. Ja miten sieltä näyttää menevän reitti—oletettavasti vanha metsätie—joka lähtee metsäautotien päästä. Siitähän olisi helppo mennä? Eli siis alla olevassa kuvassa ensin seuraten sinistä nuolta metsäautotien päähän, ja siitä sitten punaisen nuolen osoittamaan polkua eteenpäin?

VÄÄRIN! Tai siis näin minä menin, mutta reitin testattuani en todellakaan sitä suosittele. Kyseinen karttapohjassa katkoviivalla merkitty reitti (punaisen nuolen vieressä)—paikoin pelkkä kinttupoku—ei näy enää maastossa kuin juuri ja juuri ja siltä on helppo eksyä. Monta, monta kertaa. Maasto on välillä louhikkoista—onni etten telonut itseäni—ja välillä umpeen kasvanutta nuorta kuusikkoa. Kilometrin matkaan meni aikaa kolme varttia ja tielle kömpi uupunut patikoija.

Jos haluat tuosta oikaista, ehdottaisin että kääntöpaikalta lähdet seuraamaan kaakkoon harjanteen selkää pitkin ja leikkaamaan siltä suoraan metsätielle (vihreä nuoli). Harjannetta lienee paljon helpompi kulkea.

Noh. Muuten matka oli aika suoraviivainen. Välillä satoi, välillä ei. Hyvin hiljaista ja autiota. Näin koko päivän aikana vain yhden ainoan ihmisen—ja silloinkin vain ohiajavan auton ratissa.

Vähän ennen laavulle kääntyvää tietä hyppäsin hetkeksi junaradalle. Viime vuonna kuljin pätkän hylättyä junarataa, mutta tällä kertaa kyse oli ihan liikennöidystä rataosuudesta.

Junarata ei tosiaankaan ole mikään leikkipaikka. Ei kannata tuudittautua kuvitelmiinsa kuolemattomuudestaan tai siitä että on valpas ja varuillaan—mitä jos jalka lipsahtaa, kaadut, lyöt pääsi ja menetät tajuntasi?

En missään nimessä neuvoisi ketään valitsemaan reittiä junarataa pitkin. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voisi käyttää, mutta missään nimessä en kenellekään muulle suunnittelisi reittiä joka menisi metriäkään rataa pitkin. Itse kukin on toki vastuussa omista valinnoistaan. Ja tällä kertaa matka radalla oli vain parisataa metriä. Tosin nimenomaisesti radalla, koska pientareet olivat kapeat.

Pienen Palojärven laavu osoittautui onneksi sentään kuivaksi. Juuri muuta hyvää sanottavaa siitä ei sitten ollutkaan… tiesin toki, ettei sitä ollut merkitty huolletuksi (ei puita, ei huussia), mutta en silti odottanut että se olisi ollut ihan niin rapistunut kuin oli. Olin kyllä erittäin kiitollinen niille jotka olivat jättäneet polttopuita laavulle. Siitä sai riittävän tulen jotta sitä pystyi jatkamaan maastosta löytyneillä puunrangoilla. Itikkasavu tulikin kyllä tarpeeseen.

(Tokihan laavu on ihan käyttökelpoinen jos olet vain pistäytymässä autolla ja voit tuoda puita mukanasi. Paikka on kyllä ihan nätti.)

Virittelin sisäteltan laavun sisälle (naru aina mukaan vaellukselle!), täyttelin vesipullon, tein pussikeittoa ja söin salamiruisleipää iltapalaksi. Yöllä unen laatu oli laskusuunnassa, mikä jälkikäteen tulkittuna oli tietysti merkki kropan kuormittumisesta.

14.7. Pieni Palojärvi-Iso-Saukkonen (26.0 km, 5:23)

Metsää metsää metsää metsää. Huomaan, että minun alkaa olla vaikea palauttaa mieleen pätkiä joissa on vain metsää. Sieltä, missä on peltoa, taloja, tai jotain muuta poikkeavaa on kyllä muistikuvia. Toisaalta esimerkiksi juuri nyt, vain muutamaa päivää myöhemmin, minun on vaikea palauttaa muistikuvia tämän torstain matkasta väliltä 2.7 km–8.5 km: ensimmäisen kohdalla oli tasoristeys josta on vahva muistikuva, jälkimmäinen on kohdasta missä käännyin metsätieltä varsinaiselle tielle. Niiden välistä? Ei oikein mitään.

Kamerasta löytyy kuva tuolta väliltä hassun näköisestä lohkareesta. En kuitenkaan osaa yhtään sanoa missä kohdassa tuota melkein 6 kilometrin matkaa se oli.

Pysähdyin Ruuhilammen rannalle. Retkikartan tietojen mukaan siellä on laavu. Parempi kuin viimeöinen? No jaa. Liiteri löytyy (ei ollut Palojärvellä ollenkaan), mutta se oli tyhjää täynnä. Sain sieltä löytyneillä pilkkeillä juuri ja juuri aikaan itikkasavut. Vesakot ovat vallanneet jo paikkoja.

Lounastin ja seurasin sadetutkasta sadepilvien lähestymistä. Päätin odottaa sateen taukoamista. Täyttelin rinkan vesirakkoa ja seurasin sateen pisarointia Ruuhilammen pinnalla.

Lopulta Iso-Saukkosen lähestyessä, Hetteensuon kohdalla, oikaisin metsän läpi. 400 metrin matka säästi kuusi kilometriä kiertämistä. Olin karttaan alustavasti laittanut reitin ojan vartta pitkin, mutta osasin jo odottaa sen olevan kuusikkoa, kuten olikin (nyrkkisääntö Suomen metsiin: kuivatusojia = kuusikko). Hetken tietä maastoa ylemmäs seuraamalla kuusikko muuttui kuitenkin melko avoimeksi mäntymetsäksi. Siitä pääsisi. Kahdeksan minuuttia tieltä tielle: tällä kertaa oikaisu onnistui!

Saavuin tuvalle. Säppi ovessa, eli ketään ei ollut paikalla. Olin yksin. Tavarat sisään, tuli kamiinaan. Levittelin märät varusteet kuivamaan.

Jos haluat saada hyvän kuvan autiotuvasta itsestään, viittaan yllä mainitsemaani Jussin videoon. Mitäs muuta? Huussi löytyy, liiteri, puita, saha, kirves. Ranta on mutainen, kävin pulahtamassa hiet pois mutta jouduin sen jälkeen erikseen huuhtelemaan mutaa pois iholta. Vesihuolto on Iso-Saukkosella haasteellista! Ranta on matalaa, mutaista ja ruokoista, enkä löytänyt kohtaa josta olisin saanut kaapattua puhdasta vettä ilman että olisin hämmentänyt mutaa sekaan. Löysin järveen valuvan hiekkapohjaisen ojan vähän tuvasta pohjoiseen ja siitä sain sitten haettua roskatonta vettä—joskin suodatettunakin se oli kellertävää! (Ihan juomakelpoista kuitenkin. Mutta jos vettä kaipaat, jatka lukemista.)

Illalla jännäsin vielä EM-kisoja. Sadekuuro peltikatolla. Luin vieraskirjaa. Kävijöitä on, mutta ei välttämättä joka viikko. Edeltävä merkintä oli tehty kaksi viikkoa aiemmin. Tällä kertaa olin ihan yksin. Mikä oli ihan onnekasta, sillä varusteet olivat levällään kuivumassa.

15.7. Iso-Saukkonen-Pihtipudas (21.0 km, 4:38)

Aamulla jalkahuolto. Kantapäissä oli rakkojen alut jo alkuviikosta, mutta huolellisella teippauksella ja huollolla ne olivat pysyneet kurissa. Näyttivät kuitenkin olevan jo lähellä aukeamista. Kengät puristivat. Olivatko ne kutistuneet? Eivät toki, jalat olivat turvoksissa. Jalat toki arat jo edellisenä iltana. Merkit eivät kyllä olleet hyvät… mutta vielä pystyin jatkamaan.

Hakkasin lisää puita tupaan, pilkkeet ja tuohta seuraavaksi tuleville valmiiksi. Lattian harjaus, rinkka selkään ja ovi säppiin. Seuraavan yön nukkuisin lakanoissa.

Iso-Saukkosesta vähän pohjoiseen on Pieni-Saukkonen ja sen rannalla metsähallituksen vuokramökki. En usko että se on kovin ahkerassa käytössä, mutta sen pihalla on kaivo. Eli, noin kilometrin päässä Iso-Saukkosen autiotuvalta on kaivo josta saa haettua hyvää juomavettä.

Jos satut olemaan sukupolvea jolle veden nostaminen kaivosta on vierasta, pari sanaa kaivon käytöstä. Kaivoissa on kansi. Se kuuluu ottaa pois siten, että vältetään tiputtamasta roskia kaivoon (kuten lehtiä, siitepölyä tai kännyköitä). Ensimmäinen tai jopa kaksi sangollista vettä voi olla vielä roskaista, varsinkin jos kaivoa käytetään harvoin. Älä kaada vettä aivan kaivon viereen, viskaa se ainakin pari metriä kauemmas. Kunnossa pidettyjen kaivojen vesi on melkein aina juotavissa sellaisenaan, mutta luota myös omiin aisteihin. Lopuksi laita kansi takaisin paikoilleen. Tyhjennä sanko, ja ellei sille ole erikseen varattua paikkaa, aseta se nurin kaivon kannen päälle (älä maata vasten).

Mitä nyt minulta oli hyttyskarkote loppunut. Vesirakon täyttäminen oli samalla moderni tanssiteos nimeltä kineettinen kokoelma huitomia, läpsyjä ja nytkymiä.

Mitä sanoinkaan yllä raiteilla kulkemisesta? Olin alunperin hahmotellut meneväni Pihtiputaan keskutaa lähestyessäni ensin metsään Louhurannan suuntaan ja sieltä metsätietä pitkin kylille. Mutta nyt hylkäsin sen vaihtoehdon, en halunnut lähteä kokeilemaan onneani. Mietin nelostien kautta menemistä—vajaa kaksi kilometriä valtatien vartta. Ei houkutellut. Raskasta liikennettä ja 80 km/h rajoitus jotka monet ottavat vain viitteellisenä ohjeena. Öh, höm. Nimenomaan tänään halusin välttää jokaista ylimääräistä askelta, joten päädyin sitten kuitenkin lopulta oikaisemaan junarataa pitkin. Kolme kilometriä junarataa.

Mutta mutta. Suomessa on tarjolla paljon avointa dataa. Itsekin käytän useita karttapalveluita reittisuunnittelussa. Ja junaratojen kulkutiedot ovat myös saatavilla. Ei liene siis myöskään yllättävää, että “joku” olisi tuonut tuon datan helposti saataville? Joten… aika helposti löysin³ netistä rautatieharrastajille suunnatun sivuston josta löytyi myös kulunvalvottujen rataosuuksilla liikkuvien junien tiedot, myös Pihtiputaan rataosuudelta.

Silti vähän hermona. Katsoin viiden minuutin välein netistä tilanteen (Pihtiputaan ratapihalta voisi lähteä juna liikkeelle), kurkin eteen ja taakse, kuuntelin, ja aina kun vain oli mahdollista, kuljin kiskojen vierellä, en niiden välissä. Lopulta pääsin Pihtiputaan ulkoilureiteille vievän tien tasoristeykseen ja pystyin rentoutumaan.

Onko ihmisasutusten lähellä enemmän tai agressiivisempia hyttysiä? Mainitsinko jo, että hyttyskarkote oli loppunut? 🦟🦟🦟🦟🦟

Lopulta, hotelli. Jalat kylmään suihkuun. Puhtaimmat vaatteet mitä oli jäljellä päälle ja syömään. Perinteinen kebab. Kaupan kautta takaisin hotellille.

Toisen kantapään rakko auennut. Iho alla ei arka, mutta osasin jo ennakoida että se—ohut, tuore iho—kuoriutuisi irti jos jatkaisin. Lisäksi sääennuste tarjosi ainakin pariksi päiväksi kosteata säätä. Tiesin, että suunnittelemallani reitillä ei ollut oikein kunnon majoitteita, joten olisin maastossa suurimman osan. Ei, ei ollut järkeä jatkaa. Tähän asti reissu oli kuitenkin ollut kokonaisuutena mukava ja siitä jäisi hyvät muistot. Miten kävisi jos puskisin, tuskailisin ja lopulta nilkuttaisin monta viikkoa kuten viime vuonna? Haluan kuitenkin jatkaa, ja olisi typerää kerätä kokemuksia jotka voisivat pilata tuota motivaatiota.

Joten… lauantaina nelostien varteen ja bussilla etelää kohti.

Yhteenveto

Huonoa toki se, että en päässyt vielä Iisalmeen asti. Mutta positiivisia puolia on monia: varustevalinnat toimivat pääosin hyvin, pystyin mitoittamaan päivämatkat hyvin, muutenkin hyviä kokemuksia. Tajusin lopettaa ajoissa. Tämä oli myös toistaiseksi pisin etappi, yhteensä 102 kilometriä.

Tämän pätkän kokemusten myötä rupesin myös pohtimaan kriittisesti Pihtipudas-Iisalmi reitin valintojen taustoja. Olin etsinyt suoraviivaista, lyhintä reittiä, mutta sen kääntöpuoli on, että reitti olisi pääosin pieniä ja mutkaisia teitä sekä kaukana asutuksesta. Voisinko vähän löysätä reitin reunaehtoja, löytyisikö silloin vaihtoehtoinen, ehkä miellyttävämpikin reitti? Katsotaan…

	11.-15.7.2022	Yhteensä
Kesto	5 pv	33 pv
Matka	101.7 km	662.9 km